Federico García Lorca, HÄMÄRÄ RAKKAUS. 30-LUVUN RUNOT (2018)

”[...]
Ihana, etäinen luokseni virtaava ääni,
ihana, etäinen ääni jota maistan,
[...]”


Lorca ei ollut 30-luvulla enää nuori ja kokematon. Hän oli kannuksensa hankkinut, maailman kiertänyt ja paikkansa ansainnut. Teatterinjohtajana, näytelmäkirjailijana ja mielipidevaikuttajana hän kuului demokratiaan kurkottavan Espanjan merkittäviin kulttuurisankareihin. Sisällissodan alkajaisiksi elokuussa 1936 tapetusta vasemmistolaisesta Lorcasta tuli edistyksellisen toisen tasavallan marttyyri.

Runoilijana Federico García Lorca (1898–-1936) oli yhtaikaa antiikkisten ja barokkisten muotojen taituri ja omintakeinen modernisti-surrealisti. Hän vaali 30-luvun kypsissä runoissaan perinnemittoja mutta ylisti esimerkiksi puhelinkoppia.

Runoissa näkyy myös draamallisen aineksen hallinta. Näyttämötaiteen ammattilaisena Lorca kirjoitti toistakymmentä kappaletta, joista Suomessa tunnetuimmat lienevät ns. maalaistrilogiaan kuuluvat Veren häät (Bodas de sangre), Yerma ja Bernarda Alban talo (La casa de Bernarda Alba). Lisäksi hän oli taitava pianisti. Muiden töiden ohessa Lorca myös kokosi ja sovitti espanjalaiseen kansanperinteeseen kuuluvaa flamencomusiikkia. Yhdessä Manuel de Fallan kanssa hän uudisti flamencon vakavaan puoleen kuuluvan ns. 'syvän laulun' perinnettä. Ei ihme, että Lorcan lyriikassa on monitaiteellisen kokeilun ja koettelun tuntu.

Katri Kaarniala on suomentanut yksiin kansiin Lorcan 30-luvun merkkiteokset. Kuusi galicialaista runoa (1935) sekä vasta postuumisti ilmestyneet Tamaritin runot (1940) ja Hämärän rakkauden sonetit (1984) dokumentoivat tekijänsä myöhäisintä lyriikkaa ja poetiikkaa. Kaarnialan työtä ovat myös aiemmat Lorca-suomennokset Mustalaisromansseja (ntamo 2009) ja Runoilija New Yorkissa (Savukeidas 2012). Hämärä rakkaus sisältää hänen valaisevat jälkisanansa Lorcan 30-luvun runoihin.

”[…]
Kivinen on Neitsyt
ja kruunu hopeainen,
ja härät, keltakyljet
kiskovat vankkureita.

Ja lasikyyhkyt toivat
sateen vuorimaille.
Polun vartta saapui
usvien vainajia.
[…]”

"Sisällissota huuhtoo historiasta runoilijan, mutta ei hänen runojaan, kuten Katri Kaarnialan Lorcan 30-luvun lyriikan suomeksi kokoava Hämärä rakkaus osoittaa. [...] Kumartaapa Lorca itään tai länteen tai tähyää miten kauas menneisyyteen tahansa, hän kirjoittaa kuitenkin aina 'lorcaa': hän on samanaikaisesti tässä ja nyt, 'iholla', ja hieman jo tulevaisuudessa. [...] Maailma ja kieli ovat omintakeiset. Niiden luulisi olevan alttiita jäljittelylle, mutta sitä ne eivät kuitenkaan ole. [...]
[V]älittömästä fyysisestä ympäristöstä ammentava kuvasto puhuttelee intiimiydellään kaikkia, se puhuttelee kaikkeutta -– tämä lienee korkeatasoiselle lyriikalle tunnusomaista. [...]
Pidän käännöksistä ja niiden rytmistä [...] Nautin suomennoksesta. [...] [L]ukijankokemukseni painottaa Lorcan tuotannon kuvallista yhtenäisyyttä: samaa verevää ja veristä maisemaa alusta loppuun, runon kuumaa ja kuivaa autiomaata, jota välimerkittävät virrat ja kaivot ja kaivoon hukkuneet.
Sisällissota oli tulossa, ja Lorca kirjoitti aikakauden veriset juuret maanpinnalle. Kun pimenee sodaksi, ovat runot kuin lyhtyjä. Valot ja varjot heittyvät meihin päin."
Veli-Matti Huhta, Tuli & Savu n:o 94, 2018

"Sukeltaa kirjailijan maailmaan."
Olé 9/18

"Kaarniala ei noudata määrämittaa, mu[t]ta on löytänyt kohtalaisesti toimivan poljennon. Tärkeintä kuitenkin, että sonetit on viimeinkin saatu suomeksi, eikä kieli satu tärykalvoihin. [...] [Matti] Rossi ehti aikoinaan suomentaa muutaman gaseelin ja qasidan, mutta Kaarniala tekee työn paremmin. Koskettavia ovat esimerkiksi 'Kätkeytyvän rakkauden gaseeli' ja 'Ruusun qasida'."
Harri Nordell, Helsingin Sanomat 2/xii/18.