Jyrki Pellinen, KEISARIKONSERTTO (2018)

”Kun kosketat niitä tällä tavalla,/ ne ovat ovia, jotka tarvitsevat maailmaa/ raottuakseen”

Keisarikonsertto on runon ja proosan vuorottelua. Se todistaa kokeneen kirjailijan noususta uuteen.

”[…] Nykyisyyden suojassa muistan ajan, kun halusin rautakaupan myyjäksi tai liikemieheksi. […] Ruoho kasvaa, alamäki vie mereen, hevonen seisoo, kaivon harmaa rengas on kuuma auringosta, mutta vesi on kylmää kun katson siihen. […] Elämästäni on tullut kiertokulkua. Olen auringon apulainen, pikku apulainen, itselleni ja muille... odotan autossa. Vanhemmat aina... tämä on Inkoossa. Ehkä pääsen Ruotsiin. Siellä on lisää pähkinäjäätelöä. En enää miettinyt mikä minulle sopisi. Olin jo kauan sopinut niinkuin sopii. […] Seisoin taas Helasvuon vararehtorin kansliassa kirja kädessäni; siitä puuttui pari merkintää.

-- No minä päästän teidät pälkähästä. Vanhan soturin. Kun olette kirjoittanut niin kauniita runojakin.

Olin 22 vuotta.

Mutta oikeastaan aika oli pyrähtänyt seisahtamaan jo neljä vuotta sitten.

Mieleen jäivät sanat: vanha soturi. Seisahtanut kuin Döbeln Juuttaalle. Kuin torvet Brucknerilla. Ja joskus näin ilmielävän Aarre Merikannon. Hänestä puhuttiin kaikenlaista. Hän poltti sikaria ja hänet oli aina hauska nähdä. Toinen, enemmän viiksiniekka, oli Holger Fransman. Mikä hieno nimi: Holger. Hänellä oli aina kiire mutta hän hymyili silti. Oli kai nähnyt Sibeliuksen monta kertaa. Kun soitti kauniit ja vaikeat kohdat pasuunalla ja tarvittaessa saksofonilla. En ollut yksityiskohdissa kuin epätarkka. Epätarkkuus sopi kyllä hyvin uskontoon ja historiaan ja kaikkeen sellaiseen mikä tuli Kreikasta ja sellaiseen missä sai itse keksiä kaiken. Mitä halusi ja ei halunnut. […]”

Jyrki Pellinen (s. 1940) debytoi runokokoelmalla Näistä asioista (1962/2012). Sen näköispainoksen lisäksi ntamon katalogiin kuuluu nyt 23 hänen teostaan.

Jos joku Pellinen, niin tämä Pellinen. Jos jokin Pellinen, niin tämä Pellinen.

”Minun maailmani ikkunassa/ on lammen runo ja muutamia ihmisiä.”

"Painavan ja mittavan tuntuisen [kirjasta] tekee [...] ennen kaikkea kielen ja ajattelun pitkälle menevä toisteisuus ja armoton tiheys. [...] Kyydissä pysyminen vaatii kärsivällisyyttä ja aikaa, sillä Keisarikonsertto on kuin ideoiden varasto. [...] Pellisen haeskeleva proosa ja soljuva lyriikka ovat [...] kuin tiedostamattoman kaksi puolta. Pellinen toteuttaa jatkuvasti surrealismin ihanteita: hänen tekstiinsä liittyy koko ajan ihmeellisen tavoittelu ja hallitsematon. [...] Lapsuuden avoimuus, uteliaisuus, ja puolustuskyvyttömyys hälvenevät useimmiten aikuisuudessa, tai ainakaan monet näin itselleen ja muille uskottelevat, mutta ei kaikilla, ja Pellisen kirjallisuus on siitä elävä esimerkki. [...] Keisarikonserttoa lukiessa vahvistuu, että koko Pellisen 2000-luvun proosaa voi lähestyä tilinteon kautta: teokset ovat kuin avantgardistisia selitysosia ja uudelleen kehittelyitä kirjailijan aiemmille tekemisille. Ja aina syntyy jotakin uutta, lisäosia elämälle ja kirjoittamiselle."
Touko Kauppinen, Soittoa todellisuuden, kuvitellun, unen ja muistojen rajalla. Teoksessa Suo, kuokka ja diversiteetti. Alfa. Toim. Markku Eskelinen & Leevi Lehto. ntamo, Helsinki 2018, 169--181.