Anneli Pääkkönen, SOMERIKKO (2018)

”Vaimo pelastaa minut itseltäni.”

Somerikko-teoksen nimihenkilö on jäänyt sivuun. Hän ei ole keskellä elämäänsä. Kun vaimo, vaimon rakastaja ja perheen elämään hivuttautuva salamyhkäinen hupparityttö etsivät ja tekevät, Somerikko viipyy ajatuksissaan. Ne käyvät hajanaisiksi ja hedelmättömiksi. Ja muisti pettää. Vanha käräjätuomari riitauttaa joulunkin.

”Lakikieli on myrkyttänyt minut, Somerikko ajatteli.”

Somerikko on hieno eksistentiaalinen romaani rakkaudenpelosta ja etääntymisestä. Sivistysporvariperheen arki Helsingin Käpylässä jatkuu melkein kuin mitään ei tapahtuisi. Melkein kaikki silti tapahtuu.

Anneli Pääkkönen debytoi 1968 runokokoelmallaan Mietintö (Otava). Hän on julkaissut sen jälkeen toistakymmentä teosta lyriikkaa ja suoraa sanaa. Somerikko on hänen seitsemäs romaaninsa.

"[R]omaanin aihe on tervetullut. Se käsittelee vähän noteerattua teemaa eli ikääntyneiden rakkautta [...] Juristin sivistynyt haahuilu omassa egossa ja parin sovinnaisuuteen takertunut epäsuora viestintä ovat luoneet ansan, jossa liikkumavara on pieni.
Ikääntymisen ja jämähtämisen sävyttämän alakuloisen liiton kuvaamisen Pääkkönen taitaa. [...] Haurauden tunnetta lisää juristin muistin heikkeneminen, ja apeaa mielenmaisemaa alleviivaa, ettei muilla kuin lakimies Somerikolla ole nimeä. [...] Parasta Pääkköstä ovat tunnelmat, joista välittyvät vuorovaikutuksen pysähtyneisyys, ikääntymisen tuoma hauraus, vähittäinen luovuttaminen mutta toisaalta myös hyväksyvä ymmärrys."
Seija Forsström, Itä-Savo 20/iii/19