Anu Rinkinen, BUDAPEST ON KONVEHTI (2018)

”Älä varo raiteella kolme

ohi kulkevaa junaa,

varo valoa

joka taittuu kiiltävästä pinnasta,

onnellinen.”

Budapest on konvehti vie lukijan moniaalle. Matkustuksiin ja liikkumattomiin, sukupolvi- ja sukupuolikapeikkoihin, opettajainhuoneisiin ja hedelmäpuutarhoihin, jumaluusoppeihin ja sekapäisyyksiin. Ajan- ja minäkuvansa levottomuus käy ilmi kirkkaasti, hapuilematta.

Anu Rinkinen on tehnyt vahvan toisen kokoelmansa. Hänen esikoisrunoteoksensa Nainen on irrottautunut maasta (Enostone 2002) oli "vuosituhannen vaihteen nuorten aikuisten tuntoja eroineen ja sekoiluineen peilannut" (Parnasso) teos. Rinkinen on myös toimittanut ja suomentanut valikoiman sisilialaista nykyrunoutta: Valkosoihtujen tasangolle (2004/2012). Budapest on konvehti etenee vastustamattomasti kaikissa rekistereissään, säemuodoissaan ja poljennoissaan.

”Appelsiinit riippuvat puissa, muovilamput. Tällä hämärällä/ täytyy olla nimi, jota kuiskatessa toiveet täyttyvät ja tyhjentyvät/
kuin keuhkot. Kiiltäväkupeinen verihevonen puhaltaa/ sieraimistaan tarantellaa, sekin liimaantuu kiinni. Alhaalla/ rannassa kirkot, vilpoiset, korkeat haudat."

*

"Se vie monenlaisiin lehahteleviin ajatuksiin ja tunnelmiin ja tietenkin Italiaan, sillä Italia ja erityisesti Sisilia ovat runoilijan sielunmaisemaa. [...]
Budapest on konvehti leijailee seitsemässä, teemoiltaan erilaisessa osiossa, jotka ovat: Outous, Äitiys, Yhteisö, Raide- ja lentoliikenne, Italia, Jumala ja Hulluus. Teoksen ilmava ladonta sopii hienosti runoihin, sillä ne ovat keveän ja eteerisen välähtäviä, vaikka runoilija pohtii myös vakavia asioita. Hän
myös kritisoi -- tai vähintäänkin ihmettelee -- sekä yleismaailmallisia että kotimaan ilmiöitä. [...]
Hurmaavassa Italia-sikermässään Rinkinen kutsui minut välimerellisiin tunnelmiin [...]. [...] Runoissa tulee hienosti esiin vahvojen katolisten perinteitten ja nykyelämän ristiriitaisuus. [...] Äitiydestä kertovia runoja luin sydän syrjälläni [...]. [...]
Budapest on konvehti peilaa hienosti nykyihmisen elämän eri puolia ja ristiriitoja; [...]. [...] Monet runot puhuttelivat minua terävillä havainnoillaan ja ironiallaan, mutta ihastuttava runomatka Italiaan jäi päällimmäiseksi ja mieli keveäksi!"
Kirja vieköön! -blogi 31/iii/19

"[Esikoisteoksessa esillä olleista] [n]aiseuden aiheista [tekijä] on laajentanut äitiyden, oppimisyhteisön, Italiaan sijoittuvien impressionististen tuokiokuvien sekä hulluuden kaltaisiin teemoihin."
Rita Dahl, Opettaja 17/iv/19

"[S]uoraa puhetta ihmisyydestä, etsinnästä, sairauden päivistä ja aamujen välttämättömistä aminohapoista. [...] Nykyrunoutemme valtavirtoihin kuuluu barokkinen, runoelmamainen kuvavyörytys. Siksi Rinkisen vähäeleinen keskeislyyrisyys tuntuu virkistävän erilaiselta. Kuin Raymond Carverin, toisen elämän perustason kuvaajan, minimalismilta.
'Carverismia' on myös ajoittainen rankkuus ja illuusiottomuus. Rinkinen ei arkaile kuvata vanhemmuuden väsyttäviä ja hajottavia puolia, työhyvinvointikyselyjen jargonia tai pienemmillä paikkakunnilla vallitsevaa erilaisuuden karsastamista. [...]
Italia-runoissa on poltetta ja lumoa, tulenkantajille ja Savukeitaan matkakirjailijoille ominaista elämänpalvontaa. Ollaan liikkeellä kaiken aikaa, [...] [s]ilti ekologinen tietoisuus ja huono omatunto nakertavat."
Jani Saxell, Parnasso 4/19