Ezra Pound, PISAN CANTOT (2018)

”[...]/ mieleltään sellaisena hän on yksi meistä/ Fevonus, vento benigno/ Je suis au bout de mes forces/ Tämä kuoleman porteilta,/ tämä kuoleman porteilta: Whitman ja Lovelace/ löytyivät huussin istuimelta ja vieläpä/ taskukirjapainoksena! (kiitos professori Spearen)/ oletkos uinut kiitotien meressä/ ei-minkään maailmankaikkeuden lävitse/ kun lautta hajosi ja vedet vyöryivät ylitseni,// Immaculata, Introibo/ niille jotka juovat katkeruudesta/ Perpetua, Agatha, Anastasia/ saeculorum// repos donnez à cils/ senza termine funge   Immaculata Regina/ Les larmes que j’ai creées m’inondent/ Tard, très tard je t’ai connue, la Tristesse,/ olen ollut kova kuin nuoret kuusikymmentä vuotta/ […]”

Harvoin on runoilijan yksittäinen työ yhdistynyt näin omituisesti ja tiiviisti hänen elämänkohtaloonsa ja merkittävään yhteiskunnalliseen muutokseen.

New Yorkin yliopiston tutkija ja Pisan Cantosin (1948) arvovaltaisimman laitoksen (2003) toimittaja Richard Sieburth luonnehtii teosta ”muistamisen ja unohtamisen teatteriksi”. Toinen yhdysvaltalainen runousoppinut, Helen May Dennis, kuvailee sitä yhtäältä ”säemuotoiseksi muistelmaksi I maailmansotaa edeltävästä Lontoosta” tekijän ja hänen taiteilijavaimonsa Dorothy Shakespearin (1886–1973) tapaamisajoilta, toisaalta luhistuneen runoilijan yritykseksi kasata itsensä ”tietoisella muistityöllä”. Kolmannen auktoriteetin, kuubalais-brittiläis-yhdysvaltalaisen D. S. Carne-Rossin sanoin ”Poundin oman tragedian” ympärille virittyvät Pisan cantot ”ovat ja eivät ole henkilökohtaista runoutta”.

Koillisessa Idahon osavaltiossa keskiluokkaiseen perheeseen syntynyt Ezra Pound (1885–-1972) päätyi Italian miehittäneiden yhdysvaltalaisjoukkojen vangiksi Genovassa toukokuussa 1945. Rapallossa vuodesta 1924 asunut amerikkalaisrunoilija oli antanut täyden tukensa maata hallinneelle fasistipuolueelle ja sen johtajalle Benito Mussolinille (1883-–1945). Raskauttavimmin hän oli käynyt Roomassa nauhoittamassa yli sata radiopuhetta, joissa hän ylisti totalitaristista politiikkaa ja taloutta ja soimasi juutalaisuutta, liberalismia ja synnyinmaataan. Vankilan sijaan Pound päätyi vuosikymmeneksi washingtonilaiseen mielisairaalaan, josta hän palasi loppuiäkseen Italiaan 1958.

Debytoiden 1908 Pound nousi Lontoon (1908–-1920) ja Pariisin (1921-–1924) vuosinaan modernin sanataiteen kärkinimeksi. Hänen pääteoksensa, 120 vapaamittaisesta, enimmäkseen melko pitkästä tekstistä koostuva The Cantos valmistui vähittäin vajaan puolen vuosisadan aikana 1917-–1960.

Sen keskeisin ja arvostetuin osa on 1946 valmistunut ja 1948 julkaistu 11 runon (LXXIV-–LXXXIV) sarja The Pisan Cantos. Yhdysvaltain kongressin kirjasto myönsi sille Bollingen-palkinnon vuoden parhaasta runoteoksesta. Tämä herätti vastalauseita, eikä kiistanalaisuus tai arkaluontoisuus ole sittemminkään kaikonnut Poundin aikaansaannoksesta. Kuten Sieburth tiivistää, kirjaa leimaa koko lailla ”kaamealla” tavalla sen tekijän ”tietoisuus siitä, että syyte maanpetoksesta oli muuntanut hänet uutisjutuksi ja samantapaiseksi epatoksi kuin Pétain, Laval, Quisling tai lordi Haw-Haw, joiden kaikkien oikeudenkäyntejä hän seurasi lehdistä pitkin kesää ja alkusyksyä 1945”.

Poundilla ylisummaan ja hänen cantoillaan erityisesti on ollut suuri vaikutus nykyrunouteen niin maailmalla kuin Suomessakin. Pisan cantot rakentuu reilusta tusinasta eri kieliä. Englannin (tai sen lukuisten eri muotojen ja tyylien) lisäksi käytössä ovat kreikka ja latina, kiina ja japani, anglosaksi ja muinaisranska sekä espanja, oksitaani, portugali, saksa, venäjä, ranska ja italia. On korkea aika saada nämä laulut ensimmäiselle kotimaiselle.

Pisan cantot suomentanut Kari Aronpuro (s. 1940) tuli esiin runokokoelmallaan Peltiset enkelit (1964) ja kollaaširomaanillaan Aperitiff – avoin kaupunki (1965). Hän on siitä pitäen kuulunut kotimaisen kirjallisuuden kiintotähtiin ja kokeellisen ordkonstin kärkeen. Merkkiteoksiin kuuluvat esimerkiksi runoteokset Kirjaimet tulevat (Kirjayhtymä 1986), Kihisevä tyhjä (2010) ja pelkkää barnumia (2014) sekä romaani Kääntäjän floppi (2015). Aronpuron aiemmista käännöstöistä mainittakoon Werner Aspenströmin lyriikkavalikoima Vuosikertomus (2011) ja Hans Magnus Enzensbergerin Mausoleumi (2013) sekä yhdessä Silja-Maaria Aronpuron kanssa suomennettu David Marksonin Lukijan luomislukko (2015).

Pisan cantot sisältää suomentajan seikkaperäiset nootit ja antoisan epilogin. Kirjan ilmestyttyä Pirkkalaiskirjailijat ry osoitti Kari Aronpurolle elämäntyöstään arvostetun Alex Matson -palkinnon. Tampereen kaupunki myönsi puolestaan hänelle kääntäjäpalkinnon. Yle palkitsi Aronpuron cantot-suomennoksen Kääntäjäkarhulla 2019.


"[S]uomennoksesta vastaa Kari Aronpuro, joka on laatinut teosta hyvin avaavan ja selittävän laajan epilogin ja huomautusosion. [...] Pound luo runoissaan [...] rikkaan moniulotteisen tekstuurin -- kuten Kari Aronpuro toteaa osuvasti teoksen jälkisanoissa."
Helsingin Sanomat 4/iv/19


"Ezra Poundin Pisan cantot tuntuu lähes mahdottomalta käännöstyöltä. Englannin lisäksi alkuteoksessa on käytetty 13 muuta kieltä sekä eri murteita, slangia, vanhoja kieliä sekä huonoa, tarkoituksellisesti virheellistä kieltä. Eikä tässä vielä kaikki. Teos ei toteuta mitään tuttua runon muotoa, vaan se manifestoi Poundin omaa näkemystä modernista runosta ja sen tehtävästä. Erityiskiitoksen ansaitsee paitsi kääntäjän kaiken kattava sivistynyt ote myös teoksen lopun asiantunteva katsaus 'Ezra Pound ja Suomi' sekä 'Suomentajan epilogi'. Liioittelematta voi sanoa, että Kari Aronpuro on jälleen tehnyt kulttuuriteon."
Tampereen kaupunki kääntäjäpalkintoperusteluissaan 24/iv/19

"Kieltä uudistavaa, elintärkeää työtä, kuten Ezra Poundin Pisan cantojen uuden käännöksen (suom. Kari Aronpuro, ntamo), tekevät kulttuuria rakastavat rambot kengännauhabudjetilla."
Vesa Rantama, nuorivoima.fi 9/v/19

"Kari Aronpuron suomennos Poundin Pisan cantoista on perusteellinen käännöstyö. Edellinen ja ainut Poundilta kokonaisen kirjan verran suomennettu runoteos on Tuomas Anhavan kääntämä valikoima Personae vuodelta 1977. Yksittäisiä runoja on julkaistu kirjallisuuslehdissä, mutta Pisan cantot on Poundin pääteoksen The Cantos ydin. [...] Aronpuro on paitsi kääntänyt polyfoniset cantot, myös laatinut seikkaperäiset huomautukset sekä laajan, Poundin persoonaa, elämää ja runoutta avaavan epilogin. Aronpuro on vähäeleisesti mutta viihdyttävästi ja älykkäästi kommentoiden jälkipuheissa läsnä.
Aronpuron käännöstyö on kuin kolme kirjaa kirjassa; jykevän teoksen myötä avautuu Poundin ideogrammaattinen poetiikka sekä moniaalle ulottuva kuva 1900-luvun alun vuosikymmenistä ja yhdestä sen ristiriitaisimmista runoilijahahmoista -– Pound oli myös mm. talousmoralisti, kunfutselainen, mentori ja sparraaja, sivistyksen vaalija, sananvapauden puolustaja. [...] Pound on vaikuttanut suoraan tai välillisesti Suomen toisen maailmansodan jälkeiseen runouteen. The Cantos on ehkä outo kulttuurihistoriallinen muistomerkki, mutta se on myös ehtymätön tutkimuskohde ja kiistanalainen suunnannäyttäjä. [...] Pisan cantot Aronpuron vakuuttava suomennos, suurtyö."
Ylen tiedote Kääntäjäkarhu-palkinnon julkistamisesta 3/vii/19

"järeä työ"
Anja Erämaja, Tanssiva karhu -raadin puheenjohtaja Kajaanin Runoviikolla 2019; Yle.fi 3/vii/19

"Jos kuorisi 'modernia' kuin sipulia, paljastuisiko sen ytimestä Pisan cantot? [...] Runoilijamestari Kari Aronpuron Pisan cantojen laitos on valtaisa hybridi. Sen vaatiman työmäärän ja Pound-oppineisuuden edessä ei voi kuin mykistyä ihailusta ja ihmetyksestä. [...] Pisant cantot on hyökyäaalto, joka vie mukanaan rannan irtaimet esineen, maailman asiat.[...] [S]e on [...] tarueläin [...], kauheakatsoa ensimmäisellä kerralla ja varmaan toisellakin, mutta mieleen tuo eläin taatusti jää. Eikä sen näkijä ole milloinkaan enää ihan sama ihminen."
Veli-Matti Huhta, Tuli & Savu 2/19

"Kuinka siis lukea Pisan Cantoja? Runojen puhuja ei hahmotu niin, että lukija näkisi fasistia. Puhuja ei hahmotu edes persoonaksi.
Poundin varhaisissa ja suomennetuissakin Personae –roolirunoissa minä-puhujasta saa kuvan. Cantojen puhuja on 'ei-kuka', Pound sulautti itsensä äänten vaihteluun. [...] Pidän kovasti tästä Aronpuron sanasta 'ei-kuka'. [...] 'Ei-kuka' tuo esiin hämmästyksen ja tietämättömyyden. Pound on monella tavalla 'ei-kuka': nimettömän nimi, ei-persoona ja loputon määrä ääniä. Hän on myös nimetön koska minä liukenee tekstiin hänen kirjoittaessaan yksin ja eristyneenä.
[...]
Poundin tapa rakentaa cantoja on luonnehdittu monin tavoin. Eri äänet nousevat vuorollaan pintaan kuin Danten Helvetissä. Kuolleet sanovat asiansa kuin spiritistisessä istunnossa. Teemat palaavat ja häipyvät, kehittyvät kuin Bachin fuugassa. Teemojen kehittelyssä on jotain fuugamaista: ne toistuvat mutta osoittautuvatkin osaksi kokonaiskuvaa. Niin, cantoja on luonnehdittu myös kubistisiksi räjäytyskuviksi: ne ovat kokonaiskuvan prismoja.
[...]
Aronpuro laulattaa kieltä mainiosti, hän saa rytmin ja sointuisuuden asiat toimimaan kun on tarvis. Kun on aika ottaa rytmiltään harmoniset, äänteiltään soivat rytmit ärsyttävän ja möykkäävän vankileirin tilalle. Silloin tulee suomeksi oodia, säettä ja paikoin mittaa, sekä ennen kaikkea vaivattomalla kädellä annettuna.
[...] Aronpuro on [...] onnistunut pitämään cantot iskussa ja kielen samentumattomana. Voi olla että mukaan on tullut Aronpuro -aromeita, hänen kielellisiä kantojaan, mutta mehän luemme suomea. Lauseiden hahmot ovat selkeitä ja nautittavia kielen ylevissä, arkisissa sekä brutaaleissa rekistereissä."
Risto Niemi-Pynttäri, Maailmankirjat 17/viii/19

"[...] Poundin kirjailijakuvaa syvällisesti esittelevä teos [...] yhtä aikaa tutkimus ja runokäännös. [...] [S]uurenmoisen Epilogin referointia on vaikea tehdä, koska se on läpikotaisin kiinnostava "
Erkki Kiviniemi, Kulttuuritoimitus 28/viii/19

Mukana Metso-kirjaston "Parasta vuonna 2019" -listalla (runoteosvalinnat: kirjastonhoitaja Pirkko Kangas)

"Erityinen kulttuuriteko."
Alfred Kordelinin palkinnon perusteluista 7/iv/20