Michael O'Loughlin, RUNOJA (2019)

”[...]
Seitsemännen päivän yönä
tuli pimeys, asetit ulkonaliikkumiskiellon;
lattialankkujen alla virunut ase
kävi esiin ja niin lähti
sydämeni tekemään sinusta selvää”

Runoja käsittää 45 tekstin valikoiman Michael O’Loughlinin (s. 1958) lyriikkaa vuosilta 1980-–2015. Toistuvia viitepisteitä ovat Irlanti ja sen historia, irlantilaisuus, iirin ja englannin ristiveto ja Dublinin kaupunki. Sen luoteisessa Finglasin lähiössä kasvanut, mannermaalla pitkään asunut ja kotikonnuilleen 2003 palannut O’Loughlin on suorastaan erikoistunut traditioiden, paikanhenkien ja itseyksien tunnistamiseen ja purkamiseen."Hän on maailmankansalainen ja vain sattumoisin irlantilainen", sanoo runoilija-kriitikko James McCabe.

O'Loughlin tarjoaakin Euroopan reunasta monisärmäisen toisinnon. Saarivaltakuntaa latvialaislähtöisen tulokkaan silmin tarkasteleva kahdeksan laulun sikermä julkaistiin Poetry Ireland Review -lehdessä salanimellä Mikelis Norgelis, jolloin tekijää ehdittiin pyytää esiintymään maahanmuuttajien lukupiirissä, ennen kuin identiteettien tutkimiskoe paljastui. O’Loughlinin yhteiskuntakritiikkiä kaihtamattomat runot antavat asioista tyypillisesti silottelemattoman kuvan, joka yhtä kaikki nousee usein omanlaiseensa kauneuteen.

Runoja sisältää nykyirlantilaisen säetaiteen arvostetuimpia ja vaikuttavimpia luomuksia. Samalla tämä on runot valinneen ja ne etevästi suomentaneen Maire Saaritsan ensimmäinen kirja. Niin Seamus Heaneyn kuin Colm Tóibínin suurin kirjaimin kehuma O’Loughlin pääsee S/suomeen täydessä painokkuudessaan.

”Vaikka asuisin tässä paikassa tuhat vuotta
en saisi sinusta selkoa, Cuchulainn.
Nimesi on fossiili, kivettynyt puu
nimesi merkitsee vähemmän kuin ei mitään.
[…]”


"Runoja vie lukijan yhteiskunnan hämäriin nurkkiin, öisille kaduille, nuhjuisiin baareihin ja joutomaille. Valikoima koostuu O`Loughlinin runoista vuosilta 1980--2015. Irlantilaista nykyrunoutta ei ole juurikaan suomennettu, joten Runoja tarjoaa näköalan paitsi maan runouteen myös irlantilaiseen yhteiskuntaan.
[...] Runojen teemaksi hahmottuu siirtolaisuus, pakolaisuus, vierauden kokemus, kielen ja puheen muurin tai esteen kaltaisuus, sen rajallisuus
kommunikaatiovälineenä. Runojen minän suhde muihin ihmisiin on irrallinen, ihmiset ovat usein muistoja, mielessä kummittelevia haamuja, outoja kehollisia tuntemuksia, tihkusadetta hermopäissä. Runot sijoittuvat usein urbaaniin miljööseen, mutta runojen kaupungit eivät ole vain tapahtumapaikkoja, vaan myös henkilöhahmoja, joilla on oma kielensä ja omat oikkunsa.
[...]
Runot ovat täynnä mätänemisen tuhoutumisen, sodan ja väkivallan kuvastoa. [...] [O]nneksi tunnelmaa leikataan viistoon huumoriinkin [...]. [...] Vaikka yhteiskunta ympärillä kuvataan kylmänä ja kovana, runoissa välähtää myös inhimillinen lämpö. Suhde ristiriitoihin ja elämän suuriin kysymyksiin, kuten rakkauteen ja kuolemaan, on peloton, ja näin runot näyttävät miten kaunis ja julma, kova ja lämmin maailma on. [...]
[R]unot ovat päällisin puolin helposti lähestyttäviä, tyyliltään kuin katurunoutta joka ei kikkaile kielen eri rekistereillä tai vivahteilla vaan luottaa kielikuvilla maustettuun simppeliin tarinankerrontaan, mutta yksiulotteisiksi runoja ei voi sanoa, niin paljon ne sisältävät viittauksia Irlannin historian, muihin kirjailijoihin ja ylipäätään elämään kaikkine kerroksineen. [...] Runoissa ollaan usein matkalla ja liikkeessä, mutta liikettä ei kuvata kevyesti soljuvana eteenpäinmenona vaan kompurointina jäätyneessä mudassa ja päivien pakonomaisena marssina. Runojen rytmi on kuitenkin vapaasti soljuvaa, se muistuttaa beat-kirjailijoiden tavoittelemaa free-jazzin rytmiä. [...]
[A]ihepiiri laajenee päämäärättömästä sekoilusta porvarillisten arvojen ja yhteiskunnan valtarakenteiden kritiikiksi. Kuten beat-kirjailijat, O´Loughlin ammentaa runoihinsa aineksia kaduilta, baareista, huoltoasemilta ja nyrkkeilykehistä. Korkeakirjallista ainesta O´Loug[h]lin ei tosin hylkää, runot vilisevät alluusioita menneisiin kirjailijoihin kuten Ovidiukseen, James Joyceen, Osip Mandelstamiin ja Michael Hartnettiin.
Hienoimpia hetkiä Runoja tarjoilee silloin, kun arkisuuden verho repeää ja paljastaa maagisia näkyjä. Toisinaan kaikki kaupunginosat ja tapahtumat tuntuvat toimivan synkronoidusti, samaa kokonaisuutta palvellen, kuin olisivat osia jostain suuresta pelistä tai orkesterin soittajia soittamassa samaa sinfoniaa[.]"
Satu Manninen, Kiiltomato 3/xii/19


Mukana Metso-kirjaston "Parasta vuonna 2019" -listalla (runoteosvalinnat: kirjastonhoitaja Pirkko Kangas)