Heikki Lahnaoja, HEDELMÄTARHASTANI (2019)

"[...]// ovat kasvit, vieläpä vähäpätöisimmät, siinneet olennoista,/ jotka ovat samanlaisia kuin ne itsekin// se on: kasvit syntyvät vanhemmista//
kasvi on itsestään kasvanut// se on: että itse paikka on sen synnyttänyt// [...]"

Hedelmätarhastani on hyöty- ja koristeviljelmää sekä puhetta siitä. Sen hämmästyttävät värssyt palauttavat arkisillekin kukka- ja ryytimaille niiden täyden ihmeellisyyden. Painate sopii jokaisen kasvua hoitavan tai siitä iloitsevan käteen.

Tämä on Heikki Lahnaojan kolmas teos runokokoelmien Yöllä puut (ntamo 2013) ja Puitten uni (ntamo 2015) jälkeen. Hedelmätarhastani on kollaaširunoelma, jonka aineksena ovat 1800-luvun lopulla ja seuraavan vuosisadan alussa ilmestyneet kasvitieteen oppikirjat ja puutarhaoppaat. Kirjan loppuosa hyödyntää roomalaisen poeetan Vergiliuksen (70 eaa.–-19. jaa.) kuuluisaa Georgicaa: vainio- ja palstavaalinnan klassikossa hedelmäntarhausta käsittelevä toinen osa tarjoaa suomalaiselle runoilijalle mahdollisuuden irrottaa otteita sekatööreillään ja käännättää latinaa koneella ensimmäiselle kotimaiselle. 

Kokonaisuus on määrätarkoitukseen eristetty alue ja laitos, tarha. Tulos on mehukas, hedelmistö.

"[..] joten tule, palvo heidän omaansa, jotta oppisitte/ maan käsissä. Tämä ei pidättele sinua/ nyt -- äidin korkeat lehdet ja oksat tummuvat [...]"

"Parasta juuri nyt
Olen huono runoteosten lukija, vaikka älykkyyttäni korostaakseni muistan mainita tuntevani Mirkka Rekolaa. Nyt kuitenkin kelpasi[...] [...] Heikki Lahnaojan Hedelmätarhastani (ntamo 2019). [...] [K]irja on mielenkiintoisista aineksista tehty [.]"
Kirsi Haapamatti, Kulttuuritoimitus 21/vii/19