L. Onerva, KAUKAINEN KEVÄT (1914/2020)

"[...]
Älyn voittoa vaadin, ryskettä roimaa,
[...]"

L. Onervan (1882--1972) debyyttikokoelmasta Sekasointuja (1904) on kulunut kymmenen vuotta. Kirjailija on ehtinyt julkaista kolme muuta runokirjaa, kolme novelliteosta sekä romaanit Mirdja (1908) ja Inari (1913). Hän on tehnyt läpimurron myös kääntäjänä kaikissa näissä lajityypeissä. Kymmenvuotistaiteilijajuhlateos on suvereenia lyriikkaa modernilta mestarilta.

”[…]/ Mestarini lailla käydä/ tietä orjantappuraista/ tuskan kautta johtavaista/ suureen jumal-ihmisyyteen…”

Kaukainen maa on tavattu tulkita käänteeksi tai suorastaan viitankäännöksi. Turun yliopiston kirjallisuustieteen ja estetiikan professori Eino Krohn piti kirjaa jälkikatsannossa (1960) merkkinä varhaisen realistis-sensualistisen periodin loppumisesta. Nietzscheläisen ”yksilöllisen itsetoteutuksen” ja ”personallisuuden palvonnan” vaihe oli päättynyt. Alkoi romanttinen kausi kristillisine ulottuvuuksineen.

Tällä tulkinnalla on oma rajallinen todistusvoimansa. Se perustuu kuitenkin kaikkien olennaisten rakenneosiensa yksinkertaistamiseen: nietzscheläisyyden, kristillisyyden ja ennen kaikkea -- pitkälti syvällisestä Nietzscheen ja kristinuskoon perehtymisestä syntyneen -- onervalaisuuden.

”Ulapalla/ musta joutsen ui.”

Nykyään on helpompi mieltää tilanne niin, että Kaukainen maa pitää osaltaan huolen ainesten ja ilmaisutapojen avaruudesta. Jos tekijän tuotanto 1904--1913 eroaakin painotuksiltaan ensimmäisen maailmansodan aikana ja jälkeen ilmestyneistä teoksista, tämä on vain hyvin sopusoinnussa alkuperäisen nurkkaanmaalautumattomuuden kanssa. Onerva on yhtaikaa uuden yksilön ja uuden yhteiskunnan, uuden perinnetietoisuuden ja uuden kokemuksen runoilija.

"On iki-laaja, laaja tie,
ja kaikki kulkee siitä.
[...]"