Karri Kokko, KEHRE (2020)

”[…] Taivas, planeetat, tähdet. Kuka uskoisi häntä taideasioissa./ Näytän sinulle tähtiä, älä ylläty jos järkytän sinua. Järkytä minut./ […]”

Kehre tulee odottamattomalla askelella, vauhdilla ja kehyksellä. Karri Kokko on viimeksi luonut ns. ’aseemista runoutta’ sisältävät teokset Kaksin käsin Humahdus-kustantamolle (2020) ja Käsialoja Poesialle (2020, ilmestyy) sekä Wild Thing omalle Lyhyttavara-merkilleen (2018), joka on kanavoinut häneltä myös nimekkeet KTO KOVO (2019) ja Salattu suru (2019). Lisäksi hän on Sami Liuhto parinaan viimeistellyt Emme soisi sen päättyvän -kirjan Lyhyttavaran ja Käsite-kustantamon yhteishankkeena (2020). Nyt voikin puhua ”paluusta” ntamolle, jolle hän on viimeksi tehnyt kirjan Sanat vain riippuvat ilmassa irrallaan (2018) ja osallistunut antologiaan Suo, kuokka ja diversiteetti (2018).

Aiemmin ntamo on tuonut päivänvaloon Kokon työt Avokyyhky, lattiaheroiini (2007), Così fan tutte (2008), Mitä ehkä (2008), MMVII (2008), Sillat voitetaan kulkemalla (2009), Töllötin (2010), Das Leben der Anderen (2010), Takaperin (2014), Retweeted (2016) ja Sanat vain roikkuvat ilmassa irrallaan (2018) sekä faksimileina yhtä lailla Vapaat kädet (2007/2012) ja Toisaalta (2010/2012) kuin myös nykykirjallisuuden vastaklassikon Varjofinlandia (2005/2012) ja esikoisniteen Uno Boy (1982/2012).

Kehren säe ja poljento eivät vertaudu noin vain Kokon aiempaan tuotantoon. Tuttua on liikkuminen vanhojen tekstien – nyt esimerkiksi tai erityisesti Sanan – päällä, vähemmän tuttua operoiminen johtoajatuksen sijasta runsauden itsensä vetämänä. Saadaan virtaavinta ja lemmekkäintä Kokkoa ikinä.

Saksaksi Kehre on käänne, hyppäys, mutka ja vuoro. Suomeksi se on kehruutuote, käypä sitten rukinpyörä, jenny, voimansiirtoakselisto tai Karri.

”[…] On kevään päivä, ihmisiä kadun leveydeltä, sydän kepeä kuin lasi kirkkainta vettä. Ollapa kynä/ ja paperia. Kenenkä te sanotte minun olevan. Kukaan ei tiedä matkani/ tarkoitusta. […]”