Kati Neuvonen, NAKU (2009/2012)

Neuvonen yhdistää proosarunoissaan lahjakkaasti groteskia huumoria ja älykästä ironiaa. Naku piirtää esiin naisen moni-ilmeisen muotokuvan, josta ei voi olla tunnistamatta itseään hyvinä, huonoina tai keskivertoina päivinä. Kokoelma on sarja absurdiin taipuvia tapaamisia, joissa nainen ottaa miehen jos toisenkin miehen. Rakkaudesta on kyse, tietenkin. Mutta ei mistään platonisesta myötämielisyydestä. Naku vie lukijansa ihon ihoa iholla -kohtaamisiin, joissa nautinnon ilkikurisetkin kasvot tulevat esiin. Mutta kääntöpuoleltakaan ei voi välttyä. Rakkaudettomuuden ja yksinäisyyden pelko kulkevat iloisen lihallisuuden kanssa rinta rinnan. Neuvosen puhuttelevissa runoissa nainen-on-vallaton ja reunoista mennään yli. Mutta rajoja myös kaivataan: reunoja joilla taiteilla, näkymättömiä ja tukevia. "Kaikissa maailman kliseissä palaa lamppu, tarvitsen dramaattisesti erilaisen päivän." – Kati Neuvonen

"Kati Neuvosen esikoinen alkaa otteella Maritta Kuulan kappaleista. Jotain kuulamaista runokokoelman sävyssä onkin: Naku on rosoinen, synkimmilläänkin ilkikurinen ja härnäävä. Rocklaulajattaren ja runojen teemat myös kumpuavat molemmat naiseuden kokemuksista.'
[...]'
Kipeitäkin aiheita sivutessaan teoksen pohjavire pysyy kepeänä. Säkeissä vilahtelee otteita joululauluista iskelmään, ja rytmillisesti runot muistuttavat laulelmia. Neuvonen taitaa populaaritaiteelle ominaisen leikkisän otteen: kansikuvan kollaasimaisuus ylettyy myös kokoelman maailmaan."
Saara Oranen, Kiiltomato 17/viii/09

"Nimensä mukaisesti teeskentelemätöntä, lapsekasta ja juuri siksi herättelevää alastomuutta. [P]roosarunot ovat kuritonta tykitystä, jossa ruumis saa toimia kaiken kuvana ja mittana. [...] Kepeän lukaisemisen jälkeen on helppo luokitella tämä runoteos. Naiskieltä, naisrunoa, ruumiillista kuvastoa ja seksuaalista suoraan puhumista. Piste. Jostain syystä määritelmän helppous saa minut suuttumaan, kun lehteilen runoja uudelleen. [...] Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan runoteoksen lukeminen kulkee jotensakin itsestään. [...] Neuvosen runoissa lähdetään usein liikkeelle arkisesta kokemuksesta, selkeästä kohtauksesta, kuten väkivaltaisesta tai seksuaalisesta tilanteesta, josta ei dynamiikkaa puutu. [...] Jotakin mielettömän herkkää on rankan ympäristön sisään rakennetuissa runokuvissa, jotka joskus ovat muistuttavuudella leikkivän metonyymisiä, joskus suoran allegorisia ja joskus kuulaita metaforia. [...]
Naku on runollisuutta häpeilemättä hyväkseen käyttävä teos, jossa esiin juoksutetut kuvat alkavat lopulta puhua omaa, poikkeuksellisen kiivasta kieltään. Uimahypyistäkin päädytään päistikkaa erikoiseen elvytykseen ja runo loppuu odottamatta groteskiin äänilajiin. Odottamatonta se tosin on vain sellaiselle lukijalle, joka ei ole vielä käsittänyt, millaista maailmaa Naku on syntynyt kuvaamaan."
Essi Tammimaa, Aaltopahvia-blogi 26/viii/09