Emilia Karjula, SOMMITELLUT MUUSAT (2020)
Hinta 25,90 €
Tämä teos yhdistää kokeilevaa etnografiaa ja luovan kirjoittamisen tutkimusta. Se on folkloristitaustaisen kirjoittajan ja kirjoittamisen ohjaajan väitöskirja Jyväskylän yliopistolle.
Sommitellut muusat keskittyy luovan kirjoittamisen prosesseihin. Se tarkastelee kirjoittajaryhmän toimintaa rituaalin ja leikin käsitteiden avulla. Tutkimus pohjautuu kirjoittajaryhmässä toteutettuun kenttätyöhön ja tekijän kaunokirjalliseen työskentelyyn, jonka komea huipennus oli monitaiteinen Museion Tarot -hanke yhdessä kuvataiteilija Eero Merimaan kanssa.
Konkreettiset kirjoittamistilanteet ja niissä tapahtuvat liikahdukset ovat väitöskirjan polttopisteessä. Luova kirjoittaminen ja etnografinen tutkimus kohtaavat haastatteluista ja harjoituksista nousevan aineiston analyysissa. Työ pyrkii tuottamaan kirjoittamisen tutkimukselle uusia metodologisia suuntia.
Luova kirjoittaminen näyttäytyy monisäikeisenä tapahtumakulkuna. Siihen osallistuvat kirjoittajien ja heidän välisten yhteyksiensä lisäksi materiaaliset ympäristöt ja välineet, tilat ja esineet.
Tutkimus sisältää myös ohjeita kirjoittamisrituaalien toimittamiseen. Sommitellut muusat on kaikkineen antoisaa luettavaa kelle hyvänsä kirjoittamista oppivalle ja opettavalle.
Emilia Karjula on kirjoittaja, kirjoittamisen tutkija ja ohjaaja.
"[U]mpeuttaa kuilua vapaasti luovan ja tutkimuskirjoittamisen välillä."
Liisa Enwald
Elämäntarina-blogi 3/xii/20
”Karjulan väitöskirja osoittaa kiitettävää oman tieteenalan tuntemusta ja kytkeytyy onnistuneesti ja uutta kohti kurottaen sen tutkimustraditioihin. […] Tutkimuksessa tehdään […] tietoinen irtiotto kirjoittamisen tutkimukselle tyypillisestä yksilökeskeisyydestä, kognitiivisesta kirjoituskäsityksestä ja koulutuskeskeisyydestä, ja siten liitytään ajankohtaisiin, kirjoittamisen yhteisöllisyyttä ja toisaalta inhimillisen tietoisuuden rajoja havainnoiviin tutkimussuuntauksiin. […] Luovan kirjoittamisen tutkimuksen, opetustraditioiden ja ohjaamisen tuntemus välittyy tutkimusasetelmasta. Etnografia ja uusmateriaalisuus ovat onnistuneita valintoja ryhmän toimien kuvaamiseen. Tutkimukseen sisältyy luovaa kirjoittamista sisältävä ja havainnollistava osuus Museion Tarot, jossa tutkija on laatinut rituaalin ja leikin teemoihin kytkeytyvän, kirjoittamiseen ohjaavan teoksen, jolloin voi ajatella, että rituaali ja leikki materialisoituvat tässä teoksessa.
[…] [T]utkimuskysymykset ovat perusteltuja ja niillä on yhteytensä teoreettiseen viitekehykseen. […] Aineistonkeruu on suoritettu huolellisesti ja etnografisen tutkimusotteen käytäntöjä noudattaen. Aineisto, metodi ja analyysi mahdollistavat tutkimustehtävään vastaamisen. […] [T]ulokset ja päätelmät on esitetty kiitettävästi. Pohdinta on asiantuntevaa ja oivaltavaa, ja teoreettinen viitekehys tukee hyvin tutkijan havaintoja.
Tutkimusta voi pitää uutta tietoa tuottavana sekä sisällöllisesti että tutkimusasetelman ja onnistuneen monitieteisen otteen rakentamisen näkökulmasta. Tutkimuksessa rakennettuja työtapoja ja asetelmia voi soveltaa kirjoittamisen opetukseen ja ohjaukseen. Kaiken kaikkiaan tutkimus pyrkii kuuntelemaan herkästi kaikkea sitä jännää, outoa tai vielä tuntematonta, joka on aina keskeistä uuden tiedon tuottamisessa. […] Kieliasu on moitteetonta ja teoreettinen keskustelu on luontevaa. […] Kiinnitimme huomiota myös koko tutkimuksen teoksenkaltaiseen, itsessään ilmaisevaan olemukseen. Tutkimus asettuu kokonaisuudessaan kiinnostavasti vasten mahdollista subtekstiaan, romanttista ja yksilökeskeistä käsitystä kirjoittamisesta, jota innoittavat muusat ja jonka tavoitteena on taideteoksia.”
Johanna Pentikäinen & Pilvi Porkola
Ote vastaväittäjien lausunnosta
"Kirjoittamisen prosesseihin keskittyvää väitöskirjaansa varten Karjula kokosi kirjoittajaryhmän, jossa kirjoitusharjoitusten avulla sovellettiin rituaalin ja leikin käsitteitä kirjoittamiseen. Väitöskirjassa voit tutustua siihen, kuinka kirjoittamiseen liittyy intensiivisiä ja merkityksellisiä kokemuksia, ja miten kirjoittaminen itsessään voidaan kokea sekä arjesta erottavana että arkeen lomittuvana toimintana."
Elina Laine, Lumooja.fi 11/xii/21
Toimituskulut
- Postitse Suomeen (kirje / paketti)
- 10,00 €
- Toimitusaika 7-10 päivää.
Tilauksesi tuotteet voidaan toimittaa seuraavilla toimitustavoilla.
Sommitellut muusat. Rituaali ja leikki luovan kirjoittamisen prosesseissa ja kirjoittajaryhmän toimissa. Väit. ntamo, Helsinki 2020. 175 x 250 mm, pehmeäkantinen, värikuvitettu, 308 s. Ulkoasu & taitto Göran de Kopior. ISBN 978-952-215-808-6. Ulkoasu & taitto Göran de Kopior, kannen kuva Eero Merimaa. OVH 33,00 euroa, ntamo.net-hinta 25,90 euroa.