Sami Liuhto, ISKUT ISO KELLO KUISKI (2021)

”Ohitse suotu elosi
aura katso
tee tiliä peitsi”

Tämän kirjan myötä keväällä 2019 alkanut Tyhjiö-nimeä kantava suite etenee kahdeksanteen osaansa. Teossarjan alku Käsite-kustantamossa nosti sen konseptuaalisen ulottuvuuden lähtöjään nächstelle Stufelle, mutta nyt sen olemiseen kuuluu jo föörlaakienvälisyys.

Yrittäessään Tuli & Savu -jutussaan viime elokuussa ruotia sen merkityksistöä tutkija Juri Joensuu aloitti neuvottomuudesta. Tyhjiö-nimekkeiden ”kirjoittamisen lähtökohdista, periaatteista tai menetelmistä” oli hiiskuttu yhtä vähän kuin ”sarjan motivaatiosta tai herätteistä”. Niinpä ei ollut ”taustoitusta” eikä ”käyttöohjetta”. Etevänä tieteilijänä Joensuu keskittyikin puntaroimaan seriaalityön volyymieroja, kuten Tyhjiö6:n erityisen ”satunnaisgeneroitua luonnetta” ja Tyhjiö5:n orpopiruutta tai parhaimpina pitämiensä 1--3-niteiden tapaa kieputtaa keskuslyriikasta esiin kielen itsensä liikehdintää. Tekijän puumerkeistä hän mainitsi ”pisteliään aikalaistarkkailun”, kunnes summasi:

”[K]ohdissa, joissa henkilökohtainen purkaus yhdistyy johonkin ennakoimattomaan kielelliseen tapahtumaan, Liuhdon runous on parhaimmillaan.”

Pidetään linjasta kiinni eikä pohjusteta Iskut iso kello kuiskiakaan. Tyydytään toteamaan viipyily vanhatestamentillisissa maisemissa. Ja lisätään, että tässä kirjailijan jo kolmannessa palindromirunokokoelmassa on ainoastaan yksi palindromi. Onko kysymyksessä siirtymä minimalismiin keskellä edelleen pökerryttävänä jatkuvaa tuotteliaisuutta?

”Alasi aine hävisi
alle luuta avaa ovi
Elon etusi rivon oli
kaunis nosta kala”

Sami Liuhto aloitti uransa kirjaparilla Pikku-Postilla (Turbator 2012) ja Surun virsiä (Vätin kustannus 2012) sekä Tusinaromaanit-sarjalla (Turbator 2013--2015). ntamo on aiemmin kustantanut Liuhdolta säeteokset on kirjoittanut runoja (2014) ja Pan kai luo sulla (2015) sekä kulttiasemaan kohonnutta proosaa (Sotaanlähtö (2015)) ja lyriikkaa (Canti di Assisi (2017)). Liuhto on myös mukana toimitteessa Suo, kuokka ja diversiteetti (2018). Edellinen runokokoelma Kuuvuori sai erikoisen lämpimän vastaanoton, kun Virpi Alanen kiitti tätä ”kaupunkiromantiikkaa” ja ”rivoutta” yhdistävää kirjaa SK-palstoilla ”oudon lumoavaksi”. Samoihin aikoihin Ylen Kulttuuriykkönen-ohjelmassaan Jakke Holvas nosti Liuhdon -- "tosi ihmeellisen tekstitaiteilijan” -- esiin, kun mietittiin kiintoisimpia ja lahjakkaimpia suomalaisia luovan työn tekijöitä.

”mania vei asunne
jo nai meta-Kain”


"[Y]ksi suomalaisen kirjallisuuden pisimmistä palindromeista, ellei kaikkein pisin."
Juha-Pekka Kilpiö, Nuori Voima 6/21

"Jos [teoksen] haluaa kiteyttää muutamaan adjektiiviin, olisivat ne varmaankin outo ja häiritsevä. [...] Se, että tekijä on onnistunut luomaan näin kummallisen ja härnäävän kokonaisuuden, on ilman muuta taidokasta.
[...]
Eräs teoksessa toistuva motiivi on suomen kielessä eksoottiselta kalskahtava sana 'amok', joka Wikipedian mukaan tarkoittaa malaijin kielellä hallitsemattomuutta[, joka taas] eittämättä leimaa osuvasti teoksen lukukokemusta ja lukijan sukkulointia sen sanastollisessa viidakossa.
[L]ukiessa tuntuu kuin poukkoilisi katkeilevien assosiaatioiden ja erikoisia lausekkeita muodostavien käsitteiden kaoottisessa sekametelissä, joka ärsyttää, paikoin naurattaa ja kiehtoo kuin toisella kielellä kirjoitettu loitsu. Runot väistävät onnistuneesti rationalisoivaa lukutapaa ja vaikuttavat näin pysyttelevän lukijan kontrollin ulottumattomissa.
Koska runojen sisällöt tuntuvat halki teoksen enemmän tai vähemmän käsittämättömiltä, tuo Iskut iso kello kuiski mieleen itävaltalaisen kirjallisuusteoreetikko Eva Müller-Zettelmannin implisiittisen metalyriikan käsitteen. Metalyriikka tarkoittaa runouteen itseensä viittaavaa runoutta ja sen alalaji implisiittinen metalyriikka taas epäsuorasti ilmenevää metalyriikkaa, jonka yksi muoto on runon sisällön mielettömyys tai ylikuormittuminen. Liuhdon runojen merkitysten lainalaisuuksia koettelevat, hullunkurisuutta hipovat säkeet vievät lukijan mietteet runouden olemuksen äärelle ja haastavat pohtimaan, mitä runous lopulta on ja missä menee kielellisen innovatiivisuuden ja hölynpölyn välinen raja. Näissä kysymyksissä riittääkin purtavaa."
Reeta Holopainen, Runografi, helmikuu 2022