E. L. Karhu, ERIOPIS (2021)

”kelluva viihdekeskus,

vähän niin kuin sinä, Eriopis”

Medeian tuntevat kaikki. Antiikin kuuluisaa lapsensa surmaajaa pyrki jo kreikkalainen traagikko Euripides ymmärtämään sepittämässään nimikkomurhenäytelmässä. Etenkin valistusajoista lähtien Medeian hirmutekoja on tutkailtu lieventävien asianhaarojen valossa: se on nähty kaltoin kohdellun naisen epätoivoisena yrityksenä hakea ja saada oikeutta. Taiteiden maailmassa hahmo on inspiroinut lukemattomiin versiointeihin ja kierrätyssovituksiin. Mutta kuka tietää mitään hänen elossa sinnitelleestä tyttärestään.

Eriopis. Medeian selviytyjätytär kertoo kaiken tuo unohtuneen henkilön eteemme. Hänet tavataan vetokoiratilalla Lapissa ja sitten Helsingissäkin. Hänen erityisistä kokemuksistaan, saati ajatuksistaan, ei kuitenkaan kiinnostuta. Hänestä tahdotaan uusi uhrikertomus -- ja ehkä sankaritarinakin -- pikakulutettavaksi.

Viihdeteollisuus pyrkii osille. Samaan aikaan Eriopis koettaa etsiä paikkaansa ja hallita kieltään, jonka äiti leikkaa häneltä irti. Mutta se puree viiltäjäänsä.

E. L. Karhun teos sai saksankielisen maailmanensi-iltansa Leipzigin 1700-luvulta juontavassa kaupunginteatterissa. Anna-Sophie Mahlerin ohjaustyö kirvoitti viestimiltä kiitosta. Eriopista kehuttiin Tageszeitungissa (1978--) nimenomaan ”kielellisestä vahvuudesta” ja Leipziger Volkszeitungissa (1894--) ”feministisin etumerkein” toteutetusta toisen asteen emansipaatiosta. Varsinkin Die Deutsche Bühne (1909--) korosti sen kykyä esittää kritiikkiä nykyisen ”mediayhteiskunnan” ajatus- ja toimintatavoista. Suomenkielistä kantaesitystä odoteltaessa -- aina Q-kevääseen 2022 (4/iii/22) -- tämä ’draamanjälkeiseen teatteriin’ yhdistyvä luomus näki päivänvalon kirjana.

Teatterikriitikko Maria Säkö on laatinut nimekkeeseen jälkilauseen. Hän sovittelee Karhun saavutusta viime vuosikymmenten näyttämötaiteellisiin murroksiin ja alleviivaa sen kykyä kyseenalaistaa tarinankerronnan sovinnaisuuksia ja kulttuurista roolia. Eriopis ei Säkön erittelyssä niinkään anna ääntä vaiennetulle, vaan se tekee tilaa yhteisten ongelmien käsittelylle.

Eriopis ei ole helppo pala. Deutschlandfunk Kultur -radiokanavan jutussa Karhun kirjoitusta pidettiin ”hyvin kryptisenä” ja ”tuskin sisäänsä päästävänä”. Tämä on vahvasti liioiteltu väite rajusta mutta hersyvyyteenkin yltävästä teoksesta, jonka keskeinen teatterialan seuraaja nachtkritik.de (2007--) valitsi 21. tammikuuta 2021 yhdeksi viime vuoden tärkeimmistä tuotannoista Saksassa. Säkön johdattelevan tekstin avulla suomalainen lukija pääsee hyvin kiinni tähän kirjallisen uuskäytön tai klassikkomuunnoksen merkkitapaukseen.

Dramatisti-dramaturgi E. L. Karhu on aiemmin kirjoittanut esimerkiksi teokset Kuokkavieraat (2007), Leipäjonoballadi (2008) ja Prinsessa Hamlet (2017). Hänen esikoisromaaninsa Veljelleni (Teos 2021) on myös otettu hyvin vastaan.

”mitä sinä teet, Eriopis,

hyppäätkö sinä,”


Eriopis valittiin lokakuussa 2023 neljän muun teoksen rinnalla vuoden 2023 Lea-palkintofinalistien joukkoon. Ja palkinnon voitti 3. marraskuuta -- Eriopis!


"Eriopiksen näkyjen groteski ruumiillisuus on keskeinen osa teoksen värisevän vimmaista intensiteettiä. Sitä kannattelee yhtäältä ilmaisun kuulaus, toisaalta virkkeiden paisuminen ja kiertyminen itsensä ympäri toisteiseksi ja rikkoutuneeksi ja rikkoutuneenakin toimivaksi näytelmäkoneeksi.
Draaman jälkeisessä teatterissa, jonka maisemaan Eriopiskin luontevasti asettuu, kieli alkaa toimittaa omia asioitaan, ja siitä tulee esiintyvä elementti muiden joukossa. [...]
Mikä pätee Eriopikseen myytin hahmona, pätee siis tietyssä mielessä myös näytelmään taidemuotona. Siksi ntamon näytelmäsarjassa julkaistu Eriopis on sopiva nollapiste arvioida uudelleen näytelmien lukemista. [...] näytelmien lukeminen on itsessään näyttämöllistä toimintaa, joka saa kuvittelun suuntautumaan kohti konkreettisia ääniä, tiloja ja ruumiita, silloinkin kun ne ovat olemassa lähinnä lukemisen hetkellä, lukijan mielessään perustamalla näyttämöllä."
Klaus Maunuksela, Nuori Voima 2/21

"Myös kirjamuodossa hyvin toimiva [...] näytelmä[.] Eriopis ja Prinsessa Hamlet (2016) ovat feministisiä uudelleenkirjoituksia näytelmäkirjallisuuden klassikoista."
Vesa Rantama, Helsingin Sanomat 27/x/21

"Årets bok -- en radikal omskrivning av Euripides tragedi från 431 f.Kr. som utspelas sig i det samtida Sápmi och Helsingfors. [...] Hur är det att växa upp som dotter till Medea, frågar pjäsen. [...] Talkshowerna vill ha sin del av denna saftiga true crime, och det framgår fort att Euripides endast erbjuds plats i färdiga schabloner utan möjlighet att bli ärligt hörd.
Pjäsen öppnar möjligheten att återge Eriopis berättelse, endast för att avslå möjligheten. I stället görs frekventa försök att nå Eriopis inre röst genom återkommande kusliga dialoger i du-form.
Pjäsen saknar offer vilket skakar om den berättelseekonomi vi omringas av. Den faller inom ramen för postdramatisk teater: en anhopning försök att lösgöra sig från aristotelisk drama till förmån för de dynamiska konstellationers teater, 'ett förnimmelsernas korsdrag' som det heter i bokens efterord. [...]"
Valter Sandell, Hufvudstadsbladet Bokextra 26/x/21

"Vårens teaterhändelse."
Isabella Rothberg, Hufvudstadsbladet 13/i/22

"Karhun tragedia kyseenalaistaa sekä näytelmän että mytologian kaanonia ja sommittelee ehdotuksia Eriopiksen elämästä ennen ja jälkeen tragedian."
Laura Kytölä, Helsingin Sanomat 6/iii/22

"Kammottava tragedia täyttää lehtien otsikot, [...] ja tytär joutuu valtavaan mediapyöritykseen. Tapauksesta tekee erityisen kiinnostavan se, että Medeian ex-mies ja Eriopiksen viikonloppuisä on kaikkien rakastama julkkis, supertähti, joka matkustaa ympäri maailmaa kuvauksissa."
Susanna Laari, Helsingin Sanomat 6/iii/22

"Eriopis on runollinen, latautunut ja kiihkeä tragedia, joka haastaa näyttämöajattelua ja näytelmää kirjallisuuden lajina suvereenisti. Euripideen Medeian uudelleentulkinta avaa hurjan näyn ihmismieleen, perheeseen ja myös nykymaailman brutaaliin tapaan kutistaa kauheat tapahtumat julkisuuden kauppatavaraksi. Näytelmä on täysin omaehtoista nykynäytelmäkirjallisuutta, ja kuitenkin myös älykkäällä ylpeydellä nähty klassisen tragedian päällekirjoitus. Eriopis muovaa kotimaisen näytelmäkirjallisuuden nykyhetkeä ja on myös kansainvälisesti kestävä teos."
Lea-palkintoraadin perustelut