Paul Harding, KILKUTTAJAT (2008/2021)

"Hän paikkasi pelti- ja rautakattiloita. Juotosmetalli suli ja hulahti savimuottiin. Toisinaan hän vasaroi kolhuiset kasarit litteiksi, ja kilkkuva tina sihisi pohjoisen taivaankannen alla. Läkkiseppä, kupariseppä, enimmäkseen kuitenkin moppeja ja harjoja myyvä kaupparatsu."

Kilkuttajat kertoo kuolemaa tekevästä ja kiertokauppiaana toiminutta isäänsä muistelevasta Georgesta. Hän on itse työskennellyt kelloseppänä. Ollaan Uudessa-Englannissa joskus 1900-luvun lopulla, mutta isä-Howardin mukana päästään edellisen vuosisadan alkupuolelle. Georgen mietteet vievät lukijan minuuden arvoituksiin ja kaiken ympäröivän luonnollisen ja rakennetun ympäristön loputtomasti kiehtoviin yksityiskohtiin.

Tämä yhdysvaltalaisen Paul Hardingin (s. 1967) esikoisromaani voitti arvostetun Pulitzer-palkinnon. Kun tammikuussa 2017 julkistettiin presidentti Barack Obaman 12 suosikkiteosta, Tinkers oli mukana listalla.

Kirjaan sisältyvät suomentaja Vesa Pynttärin jälkisanat. Niissä Hardingin komea teos yhdistetään ennen muuta esseistinä tunnetun Ralph Waldo Emersonin (1803--1882) filosofisiin ajatuksiin ihmisen luontosuhteesta.

"Kelloista, messinkisistä äänistä ja verstasmökkien estetiikasta kasvaa kuvaus elämän hauraudesta. [...] Kilkuttamisen monet tasot avautuvat romaanin edetessä. Sen kielellinen herkkyys on tavoitettu hyvin Vesa Pynttärin kouriintuntuvassa kielessä, ajomiehen suitsien napsautuksissa ja talviheinän palkojen lumeen haljenneissa kuorissa. [...] [R]ytmissä [...] on jotain perin tuttua. Se tuo mieleen Amerikan transsendentalistit Emersonin ja Thoreaun. Nathaniel Hawthorne tulee henkilönä kirjassa vastaankin. Viime vuosien suomennoshiteistä myös John Williamsin Stoner (alun perin julkaistu 1965) välkkyy mukana kuljeskelevassa hajamielisyydessään, mutta Paul Hardingin kuvaus on vilpittömyydessään täyteläisempää. Hardingin muusikkotausta näkyy artefaktien nopeissa, kevyissä, mutta sävykkäissä luonnehdinnoissa. [...] Koko kirjassa Georgen muistikuvia rytmittävät takominen, veistäminen ja kaapiminen. Oleminen on kermapiirakan ja lihamurekkeen tekemistä, siimojen sitomista ja kaiken pienen hommailun läsnä olemista, vaikkei mitään varsinaisesti tehtäisikään. [...]
Kilkuttajat on kuin puolivuosisataiseen unohtumiseen kirjoitettu teos, joka löytyy Stonerin kaltaisesti postuumisti uudelleen. Sen horologinen eli ajanmittaamiseen liittyvä teema tuntuu esittävän näkökulman ihmisen muistamiseen ja historian käsittelyyn. [...] Kilkuttajat hahmottaakin kellojen ajan rinnalle ihmisen ajan[.]"
Ville Hytönen, Parnasso 2/22

"Ensivaikutelma Paul Hardingin romaanista on sen omintakeinen tyyli ja rytmitys -- kertojan aistittavissa oleva puheääni ja hengitys. Havainnot, aistimukset ja muistot sekoittuvat niin, että muistojen havainnot nousevat vahvimmiksi, puhkaisevat tekstin kalvon ja levittäytyvät lukijan ympärille kaikkiin aisteihin. [...] Kello. Rytmi ja ajoitus. Takominen. Kilkutus. Harding oli ennen kirjailijaksi ryhtymistään esiintyvä rumpali. Sen voi kuulla hänen tekstistään.
Kirjaa ja sen taustoja hienosti valaisevissa Jälkisanoissaan kirjan suomentaja Vesa Pynttäri kertoo, että Hardingilla oli suuria vaikeuksia saada Kilkuttajat-romaania, esikoisteostaan, julkaistuiksi. Pulitzerin palkinto kirjalle vuonna 2010 tuli kaikille yllätyksenä, sillä kirjan oli lopulta julkaissut lääketieteelliseen kirjallisuuteen erikoistunut pienkustantaja. [...]
[S]uomennos toimii tekstinä erinomaisesti, kuin loitsuna, jollaisena Harding itse kuvaa teostaan. [...] Tässä kirjassa on niin vahvat modernin klassikon ainekset, että toivottavasti se tavoittaa myös suomalaista lukijakuntaa. Vaikuttaa siltä, että sen saama huomio on jäänyt aivan liian vähäiseksi, myös blogimaailmassa, josta en löytänyt yhtään toista arviota kirjasta, vaikka kirja on ilmestynyt jo viime vuonna.
Minulle itselleni tämä oli herkku, ehdottomasti tänä vuonna lukemieni kirjojen parhaimmistoa. Kuin kaleidoskooppi, jota selailemaan ja luettavia kohtia poimimaan tekee mieli palata heti, kun on saanut kirjan loppuun."
Ellen Karhulampi, Satunnainen ohilukija -blogi 22/v/22

"Sukupolviromaani, joka kertoo rakkaudesta, perheestä, luonnosta, menetyksestä ja kuolemasta."
Anette Karjalainen, Kajaanin kaupunginkirjasto 29/vii/22, esittely Lukupiiriä 13/ix/22 varten

"Omintakeinen, kummallinen"
Mikko Saari, Kulttuuritoimitus 2/i/25

"osoittautui kiinnostavaksi lukukokemukseksi [...] lukemisen arvoinen"
Mikko Saari, Kirjavinkit 31/i/25