Jyri Vartiainen, KOOTUT RUNOT (2021)
Hinta 24,90 €
”Taidokkaasti asennetut räystäät eivät herätä huomiota/
ne leijuvat ja odottavat vettä.
[…]”
Kootut runot on yksi kirja mutta neljä kokoelmaa. Ensimmäinen niistä, viisiosainen Valon kaupungeissa, alkaa näillä säkeillä: ”Yksin aurinko oli/ minun puutarhani, seisoin korkealla kuin kalliolla ja/ vastaanotin päivän.” Toinen, neljään osastoon jaettu Nymf, lakkaa näihin riveihin: ”uni ei edeltävänä yönä tullut ja on kuin/ lopettaisin ristiriitaisesti, vuodenajat, sanat päättyvät/ niitä ei voi enää vaihtaa.” Kolmas kokoelma Neljä sarjaa runoja sanoo keskikohdassaan nämä sanat: ”Kadun varjoisella puolella/ mies keskittyneesti ohjaa pyörää/ ja minä väistän.” Ja viimeinen eli Coda: Sadepäiväkirjat lähtee tästä: ”Minä avaan taas/pinkan ylimmän kirjan/ enemmän ilmaa kuin/ kirjaimia siinä.”
Jyri Vartiainen on ansioitunut prosaisti. Hänen romaaninsa Aurinko (Poesia 2016), Ystävä (Poesia 2017), Kirous (Teos 2019) ja Kolme kesää (Teos 2020) ovat käyneet niin lukijoiden kuin arvostelijoiden pirtaan. Näiden kompaktien suorasanaisten esitysten jälkeen tulee nyt kerralla runoja suurin määrin.
Vuodenkierron tarkkauksessaan ja romanttisen aiheiston työstössään varsinkin Valon kaupungeissa ja Nymf ovat suorastaan perilyyristä kirjallisuutta. Yksinäisemmäksi mutta samalla yleisemmäksi hahmottuva Neljä sarjaa ei sekään erkaannu havainnoivan minän perusasetelmasta, jota myös Codan lokikirjamaisia piirteitä saava toisinto pitkälti samankaltaisista teemoista pikemminkin vahvistaa kuin purkaa. Vartiaisen runot ovat myös helppoja lähestyä.
Leimallista -- ja ainutlaatuista vähintäänkin nykytilanteessa -- ovat näiden kirjoitusten enimmäkseen valoisa keveys ja irtonaisuus yhdistettynä pettämättömään rytmitajuun ja kokonaisuuden hallintaan. Runojen aistisuus ja ajatusten lukitsemattomuus kutsuvat uusiin ja uusiin lukukertoihin. Vartiaisen ote on yhtaikaa ehdottava ja kertakaikkinen: hän luonnostelee prikulleen.
”[…]
Vasta nyt
ymmärrän satamaa, sen kolkko
harmaa kiinnittyy kesään ja
viilentää.”
"[Kokoelmat] muodostavat tyylillisesti yhtenäisen […] kokonaisuuden. Runot hengittävät […] kuulaudessaan […] paljonpuhuvasti. Eleetönkin vertaus voi olla pysäyttävyydessään rankka. […] [R]unominä tarkastelee kipuakin […] tyyneyttään menettämättä. Vartiainen hallitsee myös vakavan huumorin[.] […] Ylevän ja arkisen yhdistelystä syntyy persoonallisia kielikuvia[.] […] Terävä aforistisuus on hallinnassa[.] […] Paradoksi syntyy niukimmalla mahdollisella tavalla[.] […] Arvoituksellista painokkuutta on paljon[.] […] Kootut runot on […] persoonallinen ja uskaliaskin veto[,] [a]loitus suoraan huipulta."
Eija Komu, Savon Sanomat 18/x/21 & Keskisuomalainen 20/x/21
"[R]unoutta pienellä r:llä, yhtä vähäeleisiä kuin
hänen proosateoksensa. [...] Runot ovat keinoiltaan varsin perinteisiä, mutta silti yllättäviä ja
omaperäisiä. [...] Teoksen ilmaisu on kauttaaltaan tiivistä ja viitteellistä [.] Runot eivät puhu
lämpimikseen, sillä tyhjät sanat eivät lämmitä[.] [...] [L]ukiessa kokee usein olevansa
kynnyksellä, yleisen ja yksityisen rajalla, jossa sanat ovat
alkamaisillaan merkitä ja niistä hohkaavan lämmön voi jo tuntea."
Janne Löppönen, Runografi, syksy 2021
"Muistot ovat teoksessa eletyn elämän luonnoksia, jotka eivät tarjoa vastauksia puhujan pohdintoihin, vaan vain uusia auki jääviä kysymyksiä."
Otso Venho, Tuli & Savu 4/21
"[...] Vartiaisen runoilmaisu [tuntuu] haraavan aktiivisesti kokonaisajattelun ajanmukaista hyvettä vastaan. Trilogian osien väliltä tai edes yksittäisten osien sisältä ei tahdo löytyä minkään sortin [...] hallitsevia temaattisia mestarikoodeja.
Teossarjan otsikko on tässä suhteessa yhtä aikaa leikkisä ja osuva. Koottujen runojen laitoksella viitataan yleensä uransa ehtoopuolelle ehtineen skribentin koko [...] tuotannon yksiin kansiin kokoavaan julkaisuun. Vartiaisen kohdalla kolmiosainen Kootut runot edustaa kuitenkin prosaistina debytoineen kirjoittajan ensi askelta runouden saralla. Vakiintunut julkaisutekninen ilmaus väännetään näin uuteen asentoon. Samalla huomio kiinnittyy kysymykseen runokokoelman ontologiasta: teoksellisten kaarien rakentelemisen sijaan Vartiaisen trilogian nimeämisratkaisu kutsuu lukemaan tekstejä ennemmin astetta hajanaisempana tekstijoukkona kuin jonkinlaiseen satunnaisotantaan perustuvana koontina. [...]
Maailma ja sen asiat kaikuvat säkeissä, mutta Vartiaisen kirjoituksessa on silti kyse ensisijaisesti runoudesta ja runokielestä, runoilmaisun historiallisesti erityisen esteettisen vaikutusvoiman korostamisesta. Fokus on itse kirjoituksessa, ei esimerkiksi pölyisessä ajatuksessa kirjoituksesta puhetta esittävänä kielen toissijaisena olomuotona. [...]
Kootut runot I--III muotoutuu pääosin verraten suppeiden minävetoisten havaintojen ja huomioiden ympärille. Lyhytsäkeinen, pidättyvä säemuoto on yksi ainoista teossarjaan yhtenäisyyden vaikutelmaa synnyttävistä tehokeinoista. [...] Säkeiden perussävy tempoilee haudanvakavan apollonisen kontemplaation ja yllättävistä rinnastuksista kumpuavan viiston huumorin välillä. Raflaavammissa metaforissa on arbsurdia tenhoa: 'Sieluni avoauto/ punainen ja/ täynnä ilmaa.' Vakavammat tekstit taas toimivat monin paikoin kuin haikeina etydeinä, kuten tässä sarjan ensimmäisen osan upeassa runossa:
Niin minäkin
opin pitämään elokuusta, miten
puuskat
kuljettavat pisaroita, sillan
ylitse näen
kohdustaan ulos
tulevan hämärän, maa vaivuttaa
ihmisen kuin
korren ja
lapsuuden sienistä
kohoaa savua.
Aiheiden käsittelyyn ja kehittelyyn taipumaton pintaraapaisun poetiikka saa teostrilogiassa kirjaimellista sivustatukea esimerkiksi siitä, miten runot sanallistavat ajatuksia ja ajatteluprosessia. Teossarjan ensimmäisen osan viimeisillä lehdillä 'kuin kosteus/ ajatus haihtuu'. Toisen osan alkumetreillä 'Minulle on tärkeää/ ajatuksen sikiö'. Sarjan päättävässä osassa taas 'Ajatukset alkavat lepattaa, suomen kielen mätäs/ tarjottimella.' Esimerkeissä painottuu käsitys ajatuksista runouden polttoaineena. Tämä on olennaista: Vartiaisen trilogia irtautuu sellaisista instrumentaalisista kieli-, runous- ja kirjallisuuskäsityksistä, joissa kirjoitukseen suhtaudutaan ensisijaisesti kommunikatiivisena, lukijalle ajatuksia välittävänä mediana.
Itse olen kriitikkona tavannut suhtautua varauksella ajatukseen runouden valjastamisesta esimerkiksi poliittisten tai yhteiskunnallisten näkemysten kielelliseksi keppihevoseksi. Onkin alati virvoittavaa lukea runoutta, joka suhtautuu vakavasti omaan runoluonteeseensa. Jos, kuten itse ajattelen, kaikkien runoteosten ainoa yhteinen, ennalta asetettu tehtävä on tavalla tai toisella palauttaa lukijan usko nimenomaan runouteen, onnistuu Vartiaisen teossarja runoutena ensiluokkaisesti. Koottujen runojen keskeinen ansio on, että se saa lukijansa ajattelemaan -- puolustamaankin -- runoutta ilman, että teoksissa kirjoitettaisiin varsinaisesti itse runoudesta.
Valtavan säemassan äärellä yksittäisiä tekstejä tai eheän teoskokonaisuuden kaltaisia keinotekoisia rakenteita olennaisemmaksi muodostuu impressioiden virta, runokuvien ja metaforien liki meditatiivinen jatkumo. Vartiaisen raukeasti aaltoileva kirjoitus synnyttää tilan, jossa motivaatio syiden, kontekstien ja merkitysten pohtimiselle lopahtaa. Itselleni tämä riittää mainiosti teostrilogian poikkeuksellisen laajuuden perusteluksi."
Miikka Laihinen, Särö 3/24
Toimituskulut
- Postitse Suomeen (kirje / paketti)
- 10,00 €
- Toimitusaika 7-10 päivää.
Tilauksesi tuotteet voidaan toimittaa seuraavilla toimitustavoilla.
ntamo, Helsinki 2021. 170 x 180 mm, pehmeäkantinen, 248 s. ISBN 978-952-215-821-5. Ulkoasu Göran de Kopior & Jyri Vartiainen; taitto Göran de Kopior. OVH 31,50 euroa; ntamo.net-hinta 24,90 euroa.