Jyri Vartiainen, KOOTUT RUNOT (2021)

”Taidokkaasti asennetut räystäät eivät herätä huomiota/

ne leijuvat ja odottavat vettä.

[…]”

Kootut runot on yksi kirja mutta neljä kokoelmaa. Ensimmäinen niistä, viisiosainen Valon kaupungeissa, alkaa näillä säkeillä: ”Yksin aurinko oli/ minun puutarhani, seisoin korkealla kuin kalliolla ja/ vastaanotin päivän.” Toinen, neljään osastoon jaettu Nymf, lakkaa näihin riveihin: ”uni ei edeltävänä yönä tullut ja on kuin/ lopettaisin ristiriitaisesti, vuodenajat, sanat päättyvät/ niitä ei voi enää vaihtaa.” Kolmas kokoelma Neljä sarjaa runoja sanoo keskikohdassaan nämä sanat: ”Kadun varjoisella puolella/ mies keskittyneesti ohjaa pyörää/ ja minä väistän.” Ja viimeinen eli Coda: Sadepäiväkirjat lähtee tästä: ”Minä avaan taas/pinkan ylimmän kirjan/ enemmän ilmaa kuin/ kirjaimia siinä.”

Jyri Vartiainen on ansioitunut prosaisti. Hänen romaaninsa Aurinko (Poesia 2016), Ystävä (Poesia 2017), Kirous (Teos 2019) ja Kolme kesää (Teos 2020) ovat käyneet niin lukijoiden kuin arvostelijoiden pirtaan. Näiden kompaktien suorasanaisten esitysten jälkeen tulee nyt kerralla runoja suurin määrin.

Vuodenkierron tarkkauksessaan ja romanttisen aiheiston työstössään varsinkin Valon kaupungeissa ja Nymf ovat suorastaan perilyyristä kirjallisuutta. Yksinäisemmäksi mutta samalla yleisemmäksi hahmottuva Neljä sarjaa ei sekään erkaannu havainnoivan minän perusasetelmasta, jota myös Codan lokikirjamaisia piirteitä saava toisinto pitkälti samankaltaisista teemoista pikemminkin vahvistaa kuin purkaa. Vartiaisen runot ovat myös helppoja lähestyä.

Leimallista -- ja ainutlaatuista vähintäänkin nykytilanteessa -- ovat näiden kirjoitusten enimmäkseen valoisa keveys ja irtonaisuus yhdistettynä pettämättömään rytmitajuun ja kokonaisuuden hallintaan. Runojen aistisuus ja ajatusten lukitsemattomuus kutsuvat uusiin ja uusiin lukukertoihin. Vartiaisen ote on yhtaikaa ehdottava ja kertakaikkinen: hän luonnostelee prikulleen.


”[…]

Vasta nyt

ymmärrän satamaa, sen kolkko

harmaa kiinnittyy kesään ja

viilentää.”


"[Kokoelmat] muodostavat tyylillisesti yhtenäisen […] kokonaisuuden. Runot hengittävät […] kuulaudessaan […] paljonpuhuvasti. Eleetönkin vertaus voi olla pysäyttävyydessään rankka. […] [R]unominä tarkastelee kipuakin […] tyyneyttään menettämättä. Vartiainen hallitsee myös vakavan huumorin[.] […] Ylevän ja arkisen yhdistelystä syntyy persoonallisia kielikuvia[.] […] Terävä aforistisuus on hallinnassa[.] […] Paradoksi syntyy niukimmalla mahdollisella tavalla[.] […] Arvoituksellista painokkuutta on paljon[.] […] Kootut runot on […] persoonallinen ja uskaliaskin veto[,] [a]loitus suoraan huipulta."
Eija Komu, Savon Sanomat 18/x/21 & Keskisuomalainen 20/x/21

"[R]unoutta pienellä r:llä, yhtä vähäeleisiä kuin hänen proosateoksensa. [...] Runot ovat keinoiltaan varsin perinteisiä, mutta silti yllättäviä ja omaperäisiä. [...] Teoksen ilmaisu on kauttaaltaan tiivistä ja viitteellistä [.] Runot eivät puhu lämpimikseen, sillä tyhjät sanat eivät lämmitä[.] [...] [L]ukiessa kokee usein olevansa kynnyksellä, yleisen ja yksityisen rajalla, jossa sanat ovat alkamaisillaan merkitä ja niistä hohkaavan lämmön voi jo tuntea."
Janne Löppönen, Runografi, syksy 2021

"Muistot ovat teoksessa eletyn elämän luonnoksia, jotka eivät tarjoa vastauksia puhujan pohdintoihin, vaan vain uusia auki jääviä kysymyksiä."
Otso Venho, Tuli & Savu 4/21