Hannu Kankaanpää, AIKA KYLMÄÄ (2021)

”Vaadit runoa tuulesta etkä ole tuuli”, kuuluu yksi avaussäe. Toisinaan näiden kirjoitusten aiheeksi lankeaa kirjoittaminen, mutta enimmäkseen niiden katse on julkisen tilan muussa kalustuksessa. Runoissa liikutaan Bulevardilla, lumessa, keväthövelissä, täyttömaan rannoilla ja Crusellin sillan yli, asemahallissa ja unen jäisellä kaivaritiellä. Ollaan puhetta kuplivassa nykyajassa, jossa uutiset ”seuraavat jo meitä/ kuin ruoste laivaa”.

Kahden tuoreilla lisillä lujitetun tuotantokoonnoksen -- Hesari (2015) ja Maisema, ikkuna, peili (2018) -- jälkeen Hannu Kankaanpää ilahduttaa runon ystäviä ensimmäisellä uudella originaaliniteellään kuuteen vuoteen. Aika kylmää on jo kahdeksastoista alkuperäissäeteos 80-luvulla aloittaneelta urbaanin ilmaisun takapirulta. Mukaan mahtuvat nyt esimerkiksi muistorunot Liisa Enwaldille ja Ilpo Tiihoselle sekä mukaelma dessaulaisen Hans Bethgen kiinalaisista aineksista nikkaroimasta juomalaulusta, joka päätyi Gustav Mahlerin sarjaan Das Lied von der Erde (1908). Kankaanpää on yhä hauska, kolkko ja raikas, ehkä mietteikkäämpi kuin milloinkaan, kaikkea päin ja ”ohi tämän viipyvän täyden/ hetken tulevien ikävien lävitse”.

"[L]yhyt mutta sitäkin moninaisempi runokokoelma. Jo kannen kuva paljastaa teoksen nimen kaksoismerkityksen: siinä ollaan sinertävän jään alla, hyisissä tunnelmissa. Alkupuolen runoissa ajan kuluminen, vanheneminen ja näiden aiheuttamat tuntemukset ovat keskeisiä teemoja. Aika kylmää meidät kaikki.
Teos on jaettu neljään osaan. Kahdessa ensimmäisessä erilaisten tunteiden ja kokemusten erittely on keskiössä. Kankaanpään ilmaisu on rauhallista ja taipuu välillä aforistisuuteen[.] [...] Kolmannessa ja neljännessä osassa meno kevenee selvästi, mukaan tulevat huumori ja yhteiskuntakritiikki. Kolmannessa osassa kuljetaan piikittelevän naurun ja vilpittömän hassuttelun välillä[.] [...] Runot myös kritisoivat nyky-yhteiskunnan tunnusmerkillisiä piirteitä, esimerkiksi sosiaalista mediaa ja sen puhetapoja.
[...] [U]sein hajanaiselta vaikuttavista teoksista on löydettävissä oma logiikkansa. [...] Kankaanpään teos on runokokoelma, siis kokoelma runomuotoon kirjoitettu[j]a lyhyitä pohdintoja. Niissä elämä kylmää, mutta välissä karkeloidaan."
Sofia Blanco Sequeiros, Runografi, syksy 2021

"Kun aika on pirstalainen, niin ovat runotkin. Ei ihme, että Kankaanpään runoja on luonnehdittu usein särmikkäiksi. Tällä kertaa ei erinäisissä runoissa muuta olekaan kuin särmiä. [...] Kokoelma tarjoaa monta terävää kuvaa, vielä enemmän ikään kuin ilmaan heitettyjä palasia. [...] Lopulta saadaan vuolaampaa, oikein loppusointuja, siihen malliin, että niitä jää toivomaan lisää. [...] Kuinka ollakaan, kun kokoelman on saanut luetuksi loppuun, pitää [...] palata parhaimpiin kohtiin uudestaan. Niihin särmiin, jotka jäävät hankaamaan mielen pohjalle."
Jukka Koskelainen, Helsingin Sanomat 17/i/22