Rainer Maria Rilke, SONETIT ORFEUKSELLE (1923/2003/2007/2012)

Rainer Maria Rilke, SONETIT ORFEUKSELLE (1923/2003/2007/2012)

Rainer Maria Rilken (1875-1926) Sonetit Orfeukselle (Die Sonette an Orpheus, 1923) kuuluvat 1900-luvun alun mitallisen runouden mestarisaavutuksiin.

Teoksessa kiteytyy Rilken lyyrisen filosofian ydin. Orfeus, antiikin myyttihahmo, on näiden lähes kuudenkymmenen sonetin keskussymbolina. Olemisen, kuoleman, ristiriitojen ja yhteyden pohtimista kuvittavat mm. puut, kukat, hedelmät, peilit ja ruukut. Orfeus-maailmassa saa teknistyneen ajan ihminen levätä ja kuunnella syvintään. Rilken omien sanojen mukaan soneteissa mennään sanottavan ja sanomattoman rajoille.

Liisa Enwald, joka on aiemmin suomentanut kolme Rilken teosta, on kääntänyt sonetit runomitalla. Teoksessa ovat myös saksankieliset alkutekstit sekä Esko Karppasen essee sonettitraditiosta.


"Kaksiosainen teos on vahva kokonaisuus. [...]
Esipuheen kirjekatkelmat kertovat havainnollisesti, miten runoilija itse luonnehti sonettiensa teemoja.
Vuonna 1923 Rilke muun muassa korosti kreivitär Margot Sizzo-Noris-Crouylle, ettei sonetteja tule tulkita liian symbolisesti. Rilke viittaa kokoelman toisen osan neljänteen sonettiin: siinä esiintyvä yksisarvinen ei ole Kristus-kuva, vaan ''rakkaudenosoitus sille, mikä menee normaalin käsityskykymme ja realiteettien ulkopuolelle'" (suom. Liisa Enwald).
Rilke tunsi varmasti Pariisissa sijaitsevan Cluny'n keskiaikamuseon kuuluisan seinävaatesarjan. Nainen ja yksisarvinen -allegorioista yksi tuottaa tutkijoille päänvaivaa. Seinävaatteessa nuori nainen pitelee peiliä vierellään istuvan yksisarvisen edessä. Vaatteen nimi on Mon seul souci, Kalleimpani. Ilmaus voi viitata neitseelliseen puhtauteen, mutta myös 'sanomattoman' arvoitukseen.
Rilke puolestaan painottaa ihmisen luomiskyvyn voimaa, oivalluksen puhtautta. Toisessa mielisoneteistaan hän kirjoittaa:
'Muutosta tahdo! Liekkien lävitse kulje,/ kiihdy kuin se, joka hahmoa vaihtaessaan/ käännettä siunaa./ Se onni sisääsi sulje,/ huimaus liikkeen ja maailmanhengen ja maan.' (2. osa, XII, vrt. XIII)
Intervalleja -kirjassaan(2001) Liisa Enwald pohtii kääntämisen problematiikkaa. Hän päättelee, että "kirjallisuuden kääntäminen on lukemista, joka on kirjoittamista, joka on kielenluomista". Omassa käännöstyössään Enwald on onnistunut tavoittamaan Rilken runouden moniulotteisuuden ja musiikillisuuden."
Annukka Peura, Turun Sanomat 21/v/04

"Sonetit Orfeukselle -kokoelman toimittanut ja suomentanut Liisa Enwald antaa esipuheessaan lukijalle runsaasti taustatietoa. Jälkisanoina on Esko Karppasen katsaus sonettitraditioon sekä lyhyt johdanto tämän kaksikielisen laitoksen saksankielisille lukijoille.

Suomessa ei juuri ole harrastettu Enwaldin rohkeasti toteuttamaa käytäntöä, että lukijan edessä on samalla aukeamalla sekä alkuteksti että käännös. [...] Enwald on tehnyt ison työn suomentaessaan kaikki runot sonettimittaan. Suomessa on viime vuosikymmeninä tyydytty liian usein pelkän sisällön kääntämiseen, jolloin lukijoiden käsitys mitallisten runojen eri elementeistä on hämärtynyt pahan kerran.

Pelkästään suomennokset lukemalla Enwaldin työstä saa erittäin myönteisen käsityksen. Runot sointuvat ja soljuvat rytmisesti eteenpäin, myös ääneen luettuina. Kenties saamme myöhemmin kuulla joitakin niistä myös lauluiksi sävellettyinä. Tässä mielessä Enwaldin kulttuuriteon arvo on mittaamaton.

Alkusanoissa Enwald toteaa, että suomentajaa houkutti lähteä mukaan runoilijan kokemaan 'hengen myrskyyn', mutta sille ei voinut antautua. Monia versioita oli hylättävä -– tai ainakin 'hajotettava, pirstottava, punnittava ja koottava uudelleen'. Laajemmin Enwald on kirjoittanut lyriikan suomentajan vaikeuksista esseessään 'Kun köysi siirtyy' (Teoksessa Intervalleja, TAI-teos 2001).

Lyriikan suomentaminen –- varsinkin runomittaan -– on jatkuvaa kompromissien tekoa. Tässä mielessä Orfeus-sonettien kaksikielinen julkaisu on erittäin valaiseva. Sonetin säekaaviot ja riimitys ovat Enwaldin suomennoksessa poikkeuksetta paikoillaan. Sisältöjen vastaavuus ei ole kertaakaan sanatarkka, mutta alkuperäisrunojen henki on aina tallella. Tasapaino löytyy lopulta myös kokoelman tasolta; jonkin runon väljempi tulkinta saa vastapainoa seuraavan eksaktimmasta käännöksestä.

Suomenkielen monitavuisuus aiheuttaa sen, että alkutekstin monien täsmentävien pienten sanojen tulkinta pitää suomennoksessa toteuttaa 'rivien väleissä' tai abstraktimmalla tasolla. Konkretian ja abstraktion suhteen alkuteksteissä ja käännöksissä on kiintoisaa hajontaa puolin ja toisin. Kokoelman tasolla siinäkin on saavutettu harmonia.

Kääntämisen ihanteena on alkutekstin siirtäminen kohdekielen nykytilaa vastaavaan asuun, siis pyrkimys normaaliuteen, jossa kääntäjän osuus ei oikeastaan ollenkaan näy. Siksi ahkerimmin luettuja klassikkoja käännetään yhä uudelleen. Lyriikan kääntämisessä tätä ei ole aina mahdollista toteuttaa menettämättä tyylin arvoja.

Rilken Orfeus-soneteissaan käyttämä kieli ei ole runojen syntyaikaan nähden vanhakantaista. Se pyrkii näkyvän maailman konkreettiseen ja näkymättömänkin maailman täsmälliseen ilmaisemiseen. Runomitan vuoksi ja sisällön suhteellista vastaavuutta tavoitellessaan Enwald on joutunut turvautumaan paikoin vanhahtaviin ilmauksiin. [...] 

Nyt suomeksi saadut Rilken Sonetit Orfeukselle ovat ehdottoman kiintoisaa, jopa lumoavaa luettavaa. Teos palauttaa lyriikan alkulähteilleen: innoituksen, elämänilon ja maailmankaikkeuden ylistyksen ilmaukseksi. Runoissa ilmenevä vitalismi, positiivinen energia, on nykyajan kyynisyyteen tottuneille aina yllätys.

Rilken soneteissa on oman kotiseudun ja maalaishenkisyyden lisäksi eksotismia: 'Täynnä banaaneja, omenoita,/ marjoja… Oi puutarha ja puu!' (Runo XIII). Futurismikaan ei jättänyt Rilkeä kylmäksi: 'Katsokaa konetta, kuunnelkaa teollisuutta,/ kuinka se kuumana käy, kirkuu ja kolisee.' (Toisen osan runo X).

Sonetit Orfeukselle -kokoelma monipuolistaa Rilken kirjailijakuvaa. Se myös vahvistaa kaiken sen, mikä hänen tuotannossaan ja lyriikassa yleensäkin on keskeistä. Rilke muistuttaa siitä, että ihminen on aina myös henkinen olento ja että kuolema ei ole mitään ulkopuolista vaan olennainen osa elämää."

Otto Lappalainen, Kiiltomato 8/ii/04

Hinta
15,90 €

ntamo, Helsinki 2012; näköispainos (alun perin: Kirja kerrallaan 2007) originaalista: TAI-teos 2003. ISBN 978-952-215-220-6. OVH 19,90 euroa, ntamo.net-hinta 15,90 euroa.

Ostoskorisi

Ostoskorisi on tyhjä

Yhteensopivat

Samankaltaiset