Maria Jotuni, KULTAINEN VASIKKA (1918/2019)

Maria Jotuni, KULTAINEN VASIKKA (1918/2019)

”Olen ajatellut omaa tilaani ja kaikkien naisten tilaa ja koko ihmiskunnan tilaa samalla. Sillä toisekseen; tyydyttääkö tämä myydynkään naisen asema ihmistä? Mikä on rahapalkkani?”

Nykyään parhaimmin postuumisti julkaistusta romaanista Huojuva talo (1936/1963) muistettu kirjailijamestari ja feministisuuruus Maria Jotuni (1880--1943) oli murtautunut esiin keinonsa hallitsevana novellistikkona 1905. Hänen keskikauteensa lukeutuva kriittinen huvinäytelmä Kultainen vasikka (1918) kasvaa aikansa keinottelutalouden kuvauksesta omaisuuden, omistamisen ja omuuden erittelyksi. Ensimmäisen maailmansodan pula ja puute rapauttavat porvariston omavoimaista charmia ja pakottavat niin sukupuolten ja -polvien kuin luokkienkin kesken entistä avoimempiin välienselvittelyihin.

Helsingin pörssi perustettiin syksyllä 1912. Se suljettiin maailmansodan syttymisen aikaan 1914 mutta avattiin ensin väliaikaisesti keväällä 1915 ja uudelleen pysyvästi saman vuoden syksyllä. Nuori pörssi sai tuta ”osakemarkkinoidemme kaikkien aikojen hurjimman keinottelukuplan” jo 1916:

”Olosuhteet olivat otolliset, sillä […] ankara tavarapula yhdistyi räjähdysmäisesti kasvaneeseen liikkeellä olevaan setelistöön muun muassa ruplaseteleiden tulvan vuoksi. Suomalaisyhtiöt hyötyivät Venäjän armeijan loputtomista tarpeista ja hyperinflaatio paisutti yritysten markkamääräisiä voittoja. Kahdessa vuodessa hintataso kymmenkertaistui. Yleisö halusi luonnollisesti turvata säästöjensä reaaliarvoa, ja osakkeita pidettiin siihen tarkoitukseen erinomaisena
vaihtoehtona.
Pörssistä kehkeytyi näin ollen suoranainen kansanhuvi. Ihmiset tulvivat [Helsingin Unionkadulla olevan] pörssisalin lehtereille seuraamaan pörssi-istuntoja, minkä ansiosta pörssi sai budjetoimattomia tuloja sisäänpääsymaksujen muodossa. Tosin päivittäinen kaupankäynti saatiin harvoin päätökseen pörssisalissa, joten meklarit jatkoivat ’iltapörssin’ merkeissä muun muassa Kämpissä. Kaupankäynnin hektisyys heijastuu monesta luvusta. Kuuden ensimmäisen vuoden aikana pörssiyhtiöiden lukumäärä kasvoi kolminkertaiseksi 92:een ja pörssijäsenten lukumäärä nelinkertaiseksi 62:een. Pörssin jäseninä oli pankkien lisäksi jopa yksityishenkilöitä. […]
[O]sakevaihto […] oli reaalisesti niin suuri vuonna 1916, että taso ylitettiin vasta 1980-luvun puolivälissä täysin erilaisessa toimintaympäristössä.”
Kim Lindström, Sata vuotta vuoristorataa Helsingin pörssissä. Kansataloudellinen Aikakauskirja 3/2017.

Jotunin näytelmä kantaesitettiin Suomen Kansallisteatterissa 26. marraskuuta 1918 kaksi viikkoa maailmansodan päättymisen jälkeen. Keinottelukupla oli edelleen pulleana. Sen oli talvella puhkaissut sisällissota, ja uuden paisumisen jälkeen tulossa oli suuri kurssiromahdus alkaen vuodesta 1919. Muutaman vuoden aikana ehdittiin Suomessa kokea maailman- ja kansalaissodan lisäksi varsinaiset kysynnän ja tarjonnan hullut päivät, jolloin niin pörssi kuin musta pörssi kävivät tulikuumina:

”[R]ahalle löytyi [pörssin vauhtiin päästyä] uusi kohde. Osakekurssit nousivat nopeasti, ja huippu saavutettiin lokakuussa 1916. Keskimäärin osakkeet olivat yli kolme kertaa kalliimpia kuin vuotta aiemmin. Eniten kasvoivat teollisuusosakkeiden arvot, jotka olivat vuodessa kuusinkertaistuneet. Rakentamisen ollessa lamassa kiinteistöjen hinnat nousivat. Elintarvike- ja polttoainepulat ohjasivat sijoittamaan maatiloihin ja metsiin, eikä mukava kesähuvilakaan ollut huono sijoitus. Tai sitten rahat kannatti sijoittaa raaka-aineilla keinotteluun ja hakea sitä kautta jälleen uusia voittoja. Rikastumismahdollisuuksia oli monia, mutta ’peliaikaa’ vain rajallisesti.
Sotatalouden mahdollisuudet houkuttelivat kaikkia sosiaaliryhmiä. Pekka Kilkki on kuvannut hyvin, miten helsinkiläissivistyneistön edustajat professorit Verner Cajanus ja Georg von Wendt sekä majuri Michael Gripenberg hetken horjuttuaan antoivat lopulta periksi kiusauksille. He perustivat metsäyhtiön ostamaan maatiloja, joita hintakehityksestä tietämättömät maalaiset myivät alihintaan. Kaupungin pankit lainoittivat toimintaa mielellään. Toisen hyvän esimerkin yleisestä moraalikadosta tarjoaa erään suururakoitsijaliikkeen rahastonhoitajana toimineen Yrjö Rannan muistelmat. Hänen mukaansa linnoituskonttorin johtavat upseerit olivat korruptoituneita virkaheittoja, jotka ratkaisivat urakat lahjuksien perusteella. Ruskeassa kuoressa tarjottiin maksukuittia ’jaloista juomista’, konserttilippua parhailla paikoilla ’pienine jälki-istuntoineen’ tai kutsua ’valitulle miesseurueelle ravintolakabinettiin erikoistarjoiluineen mannermaiseen malliin’.
Johtajien puheille pääsy vaati puolestaan eteisvahtimestarin lahjomista. Urakoitsijat vedättivät kaikin keinoin. Työläisten urakkasuoritukset maksimoitiin urakkahintojen avulla, töiden kestoa venytettiin ja materiaaleista säästettiin. Vastaavasti työläiset vedättivät urakoitsijoita monella tapaa saadakseen paremmat urakkahinnat. Rannan sanoin ’linnoitustyömailla kieroon kasvaminen kehittyi huippuunsa’.”
Samu Nyström, Poikkeusajan kaupunkielämäkerta. Helsinki ja helsinkiläiset maailmansodassa 1914–1918. Väit. Helsingin yliopisto, Helsinki 2013.

Tässä lainattu historioitsija Samu Nyström viittaa väitöskirjassaan myös ohimennen Jotunin näytelmään. Sitä mainitsematta pörssin satavuotishistoriasta esitelmöinyt Kim Lindström taas tiivistää hyvin aihepiirin yleisen merkityksen: ”Pörssi toimii myös ympäristön peilinä, sillä minkä tahansa kotimaisen tai ulkomaisen uutisen vaikutus talouteen tai yritysmaailmaan punnitaan pörssissä osakekurssien välityksellä.” Nyström selostaa tapahtumia elokuisessa Helsingissä 1917, kun vihaiset mielenosoittajat saartoivat miliisien estelystä huolimatta kaupunginvaltuustonkin kokouspaikkana toimineen pörssitalon, jonka takaisin vallanneesta joukosta muodostettiin pian suojeluskunta. Näistä mellakkaviikoista edettiinkin aseellisen järjestäytymisen kautta vuoden 1918 sotaan valkoisten ja punaisten välillä. Samaan aikaan pula alkoi saada nälänhädän piirteitä. Nyströmin sanoin

”[m]oneen kertaan pienennettyjä jakeluannoksia jouduttiin täydentämään mustan pörssin kautta, jossa hinnat nousivat vuoden 1918 toisella ja kolmannella neljänneksellä yli kaksi kertaa rajahintoja suuremmiksi. Elintarvikkeiden lisäksi vuoden 1918 aikana kaupungin laitokset joutuivat nostamaan myös veden ja kaasun kuluttajahintoja. […] Marian sairaalan ylilääkäri kirjasi vuosikertomuksessaan joutuneensa ensimmäistä kertaa hoitamaan kaupunkioloissa ’nälkäödemasta’ kärsineitä kaupunkilaisia. Jotkut potilaista kärsivät toisintokuumeesta, jota oli viimeksi nähty 1860-luvun nälkävuosina. Jatkuva aliravitsemus alkoi syödä kaupunkilaisten voimia. Koululaiset eivät tahtoneet jaksaa koulupäiviä, ja työmiesten työtehon todettiin laskevan voimien ehtyessä. Ravinnon hankkimiseen tarvittiin normaalia enemmän energiaa, mutta samalla ravintoa oli huonosti saatavilla. Martta Salmela-Järvinen muisteli myöhemmin, miten Elannolta vuokratun palstan muokkaaminen perunanviljelyä varten oli nälkiintyneille naisille lähes ylivoimainen tehtävä, sillä maan muokkaaminen oli raskasta ja houkutus syödä siemenperunat oli suuri.”

Jotunin uhkarohkea ratkaisu oli tehdä pulasta ja sen paljastamasta raadollisesta kulttuurista roimaa komediaa. Teos yltääkin kritiikin lisäksi myös falskin kritiikin kritiikkiin: ”Osh, tätä maailmaa ja sivistyskantaa. Osh? Siinä minun kritiikkini!”

Äkillisen rikastumisen ja yhtä äkkinäisen köyhtymisen mahdollisuus liikauttaa näytelmän henkilöt pohtimaan rikkauden ja köyhyyden syitä ja luonnetta. Naurun avulla käy päinsä edes jollakin tavoin kestää ja käsitellä lähihistorian tapahtumaketjuja käänteineen. Kultainen vasikka nähtiin myös Tampereella ja Turussa, mutta se oli liian rankkaa koettavaa aikalaisille. Paluu koitti vasta toisen maailmansodan niukkuudessa 1940. Näyttelijänä kannuksensa hankkinut Ritva Arvelo (1921--2013) toteutti kappaleen 1959 Intiimiteatterille ja teki sitten siitä ainoaksi jääneen elokuvaohjauksensa: leffaversionakin Kultainen vasikka (1961) on film noir -mausteineen päivineen harvinaisen kepeästi rullaava moraliteetti, Osmo Lindemanin svengaavalla musiikilla rytmitetty tragifarssi. Sittemmin teos on kuulunut suomalaisen näyttämötaiteen kiistattomiin moderneihin klassikoihin ja suosittuihin käyttökappaleisiin esimerkiksi kesäteattereissa. Se on älykästä ja pöljää ja sumeilematonta niin kuin vain Jotuni osaa.

Hinta
17,90 €

ntamo, Helsinki 2019; näköispainos originaalista: WSOY, Porvoo 1918. 125 x 190 mm, pehmeäkantinen, 168 s. ISBN 978-952-215-786-7. Ulkoasu
Göran de Kopior. Kannen kuva Underwood & Underwood, Työntekijöitä Waldorf Astoria -hotellin osakekauppatoimipisteessä New Yorkissa (25/i/1918); National Archives at College Park / Wikimedia Commons. OVH 23,00 euroa, ntamo.net-hinta 17,90 euroa.

Ostoskorisi

Ostoskorisi on tyhjä

Yhteensopivat

Samankaltaiset