Ville-Juhani Sutinen, SUOLAVESITOFFEEKONE (2009/2012)

Ville-Juhani Sutisen sanakylläiset proosapalat ovat runoisuuteen lipsahtavia tarinoita, joista on koko ajan muodostumassa jokin pidempi kertomus. Ne ovat "kipsisiä patsaita ikkunoilla" tai "takanreunusten muistoesineitä", joiden ääriviivat liukuvat hetkessä. Ja virkkeet sitten. Ovat niitä kiellettyjä: pitkiä ja polveilevia, sinne ja tänne ja tuonne ja takaisin. Vuosi, sivumennen sanoen, on 1840, tai jokin muu. Mutta realisteja ei missään tapauksessa olla, vaikka kerronta toteuttaakin volterkilpimäistä tarkkuutta ja lawrencesternemäistä ensyklopedistä halua. Ja tietenkään ei voi välttää törmäämästä itsetietoiseen kertojaan… Mikä riesa!

"Risupartansa säilöneille kulttuurimuumioille Ville-Juhani Sutisen (s. 1980) teos Suolavesitoffeekone edustaa nuoren miehen itsetietoista sanakikkailua ja löysää proosallista osallistumista, vaikka tosiasiassa kyseessä on suhteellisen raikas tuulahdus Suomessa vähän ymmärretystä surrealismista. [...] Sutinen pelaa ei-hyväksytyillä kielisäännöillä ja assosioi nonsensen kautta sekä arkijärjen että valvetilan vastaisen käänteisaapisen näkyville.

[...] Helpoin tapa palauttaa rivilukijan normaali mielenjärjestys on nimittää kirjaa 'tajunnanvirraksi', johon syyllistyminen missä tahansa kontekstissa on idioottimaisista rikoksista suurin. [...] [A]ikanaan sivistyneessä maailmassa Slawomir Mrozek, Daniil Harms ja Jorge Luis Borges loivat kaikille helposti jäljiteltävät raamit. Viisaudessaan he tajusivat silti jättää kielelle tilaa kokeilla paradoksaalisesti jo koettua uusien yrittäjien nyrkkipajoissa."

Juhani Brander, Turun Sanomat

"Suolavesitoffeekone [...] [on] kumma Kunstkammer, sarja vanhan mantereen kulisseihin askarreltuja allegorioita, tärveltyjä laatukuvia kuvista ja tulkinnoista. Sen kuvastoa, kerrontatekniikoita ja tematiikkaa kehitellään edelleen Tornissa."
Juha-Pekka Kilpiö, Plaza.fi