SUO, KUOKKA JA DIVERSITEETTI. A & O (2018)

Markku Eskelisen & Leevi Lehdon toimittama Suo, kuokka ja diversiteetti näyttää suomalaisen kirjallisuuden monimuotoisuuden sellaisena kuin sitä juuri nyt kirjoitetaan.

Kaksi painatetta. Alfa-osa 354 sivua. Omega-osa 372 sivua. Jos haluat vain jommankumman (OVH 33,00 euroa), ota yhteys kustantajaan: jarkkostuusvuori(at)hotmail.com

Kirjoittajat:

Alfa

Kari Hukkila, Hanna Weselius, Arja Karhumaa, Juha Hurme, Taneli Viljanen, Jaakko Yli-Juonikas, Juha-Pekka Kilpiö, Silvia Hosseini, Marjo Niemi, Karri Kokko, Eeva Turunen, J. K. Ihalainen, Touko Kauppinen, Jan Hellgren, Outi-Illuusia Parviainen, Vesa Rantama, Virpi Alanen, Elina Saloranta, Teemu Ikonen, Markku Paasonen, Timo Harju, Janne Kortteinen, Tytti Rantanen, Ville-Juhani Sutinen, Kaj Kalin, Jonimatti Joutsijärvi, Janne Nummela.

Omega

Maria Matinmikko, Silja Järventausta, Sari Kivistö, Teemu Manninen, Eeva Rohas, Sami Liuhto, Juri Joensuu, Tuomas Timonen, Sakari Ylimaunu, Antti Arnkil, Tiina Käkelä, Katja Raunio, Lena Séraphin, Aura Sevón, Jyri Vartiainen, Laura Piippo, Minna Långström, Peter Mickwitz, Oscar Rossi/Marko Niemi, Sanna Nyqvist, Satu Taskinen, Tytti Heikkinen, Gerry Birgit Ilvesheimo, Timo Salo, Raisa Marjamäki, Mikael Brygger, Virpi Vairinen, J. P. Sipilä, Miia Toivio, sini mononen / nabbteeri.

"Yksi antologian läpikantavista teemoista on kokeellisuus, joka näkyy niin esseiden aiheissa kuin muodossakin. Etenkin kokeellista runoutta käsitellään useissa teksteissä, ja pari esseetä on kirjoitettu jopa runon muotoon. Monissa muissakin teksteissä hyödynnetään kaunokirjallisia ja muita 'perinteisestä' esseestä poikkeavia keinoja.
Nähdessäni kokeellisten esseiden määrän alan kuitenkin epäröidä. Vaikka olen lukenut hyviä ja vaikuttaviakin kokeellisia tekstejä, kirjailija Eeva Rohaksen kuvaus kokeellisuuteen kohdistuvista epäluuloista osuu ja uppoaa: 'Ajattelin kokeellisen kirjallisuuden olevan pinnallista teksteillä leikkimistä, jolla ei monessakaan mielessä voisi olla syvempää merkitystä.' (Omega s. 62.)
Tätä antologiaa lukiessa kokeellisuudelta ei kuitenkaan voi välttyä. Rohas ylittää omat ennakkoluulonsa kokeellisuutta kohtaan esseessä, jossa hän kirjoittaa pilke silmäkulmassa rakkaudestaan kirjailija Harry Salmenniemeen ja hänen teksteihinsä. Minunkin on siis käärittävä hihat ylös ja ryhdyttävä toimeen.
[...]
Esseitä lukiessani pohdin useaan otteeseen, kenelle teos on suunnattu. Ihanteellisimmillaan voisi ajatella, että antologia tarjoaa jokaiselle jotakin, mutta eniten esseistä saanee irti yleisö, joka koostuu samantyylisestä lukijakunnasta kuin itse esseiden kirjoittajatkin: taiteen tutkijoista, kirjoittajista ja muista kirjojen ja tekstien parissa työskentelevistä.
Itse innostun eniten niistä teksteistä, jotka liittyvät tavalla tai toisella opintoihini. Syvennyn nopeasti kirjallisuudentutkija Sanna Nyqvistin tekstiin, jossa hän pohtii käännöskirjallisuuden nykyistä tilaa. Nyqvistin mukaan käännöksillä on merkittävä rooli kirjallisen monimuotoisuuden ylläpitämisessä, mutta käännöskielten määrä vähenee englannin kielen vallatessa jatkuvasti alaa.
'Millaisia uusia aiheita, tyylejä, sanastoja jää kirjallisuudestamme puuttumaan käännösvalintojen rajallisuuden vuoksi? Miten ymmärryksemme itsestämme ja maailmastamme avartuisi, jos ponnekkaammin panostaisimme kääntämiseen myös meille vieraista kulttuureista?' (Omega s. 256)
[...]
Onneksi teoksessa keskitytään uhkakuvien ohella myös myönteisiin tulevaisuuden näkymiin. Etenkin internet nähdään mahdollisuutena taiteelle ja lukemiselle. Jan Hellgren kirjoittaa ruotsinkielisessä tekstissään taiteilija Rene Kitasta, joka on julkaissut internetissä jo yli 200 000 kasvopiirrosta. Hellgren kysyy, olisiko tällaisen projektin toteuttaminen ollut mahdollista ennen Internetiä ja sosiaalista mediaa.
Lyhyessä arvostelussa on mahdotonta mainita kaikkia esseitä ja esseistejä, kun jokaisesta voisi kirjoittaa oman kritiikkinsä. Tekisi mieli kirjoittaa kuvataiteilijakaksikko nabbteerin ja taiteen tutkija Sini Monosen yhteistyössä kirjoittamasta esseestä, jossa käsitellään erilaisten tekstilajien keinoin hyönteisten ja taiteen välistä suhdetta. Esseen sivut ovat täynnä valkoisia ja mustia ympyröitä, joilla viitataan tupajumeihin eli puuta tuhoaviin hyönteisiin, joiden 'kirjoitus viljelee O:ta' (Omega s. 346).
Samoin voisin analysoida syvällisesti sitä, kuinka suomentaja Aura Sevónin essee yllättää minut. Vaikka en ensimmäisten rivien perusteella usko kiinnostuvani tekstistä, uppoan esseeseen, jossa Sevón kuvailee koukuttavasti lukukokemustaan Theresa Hak Kyung Chan Dicteen (1982) parissa. Yksi antologian vahvuuksista onkin se, että sen avulla on helppo löytää itselleen uusia kirjailijoita ja teoksia.
Parhaimmillaan Suo, kuokka ja diversiteetti on silloin, kun esseitä voi lukea oman kiinnostuksensa mukaan. Monet esseet vaativat aikaa ja makustelua – sitä että voi jäädä pohtimaan lukemaansa ja kenties palata joihinkin teksteihin myöhemmin. Esseet pääsevät parhaiten oikeuksiinsa, kun niitä ei yritä lukea järjestyksessä kannesta kanteen, vaan valikoiden kulloiseenkin hetkeen sopivan tekstin."
Kirsi Laitila, Kiiltomato 15/v/19